Työsuhde
12.04.2023

Pääluottamusmies Jani Airola, Tampereen kaupunki, Jyty Pirkanmaa ry:

Rohkeasti uusiin saappaisiin

Eipä tiennyt Tampereen kaupungin palveluneuvoja Jani Airola vuosi sitten maaliskuussa, että kaksipäiväinen kunta-alan lakko työehtosopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi veisi hänet Tampereen kaupungin jytyläiseksi pääluottamusmieheksi.

Teksti: Tiina Tenkanen Kuvat: Laura Vesa
Jani Airola aloitti Tampereen kaupungin jytyläisenä pääluottamusmiehenä vuoden 2023 alussa.

– Kollega ehdotti tuolloin, että lähtisin lakkovahdiksi. Koska olen helposti innostuva ja utelias, niin totta kai lähdin, Airola muistelee.

Lakko oli kerännyt Jytyn, Jukon ja JHL:n sekä SuPerin ja Tehyn jäsenet Tampereen keskustorille. Airola ryhtyi juttusille muiden jytyläisten kanssa ja kertoi, että haluaa korjata työelämän epäkohtia eikä pelkää tuoda niitä esille.

– Sitten minulta kysyttiin, että olisiko minulla kiinnostusta pääluottamusmiehen hommaan.

Silloin oli jo tiedossa, että Tampereen kaupungin pääluottamusmies ja varapääluottamusmies siirtyisivät vuodenvaihteessa hyvinvointialueelle.

Airola kertoo ensin pelästyneensä suuriin saappaisiin astumista, sillä hänellä ei ollut kokemusta luottamustehtävästä. Sitten hän päätti tarttua tilaisuuteen.

Pääluottamusmiehen tehtävään Airola valittiin tämän vuoden alusta. Jytyläisiä luottamusmiehiä on kaikkiaan kolme Tampereen kaupungin palveluksessa.

– Lähetin kaikille noin 250:lle edustamalleni jäsenelle viestin, jossa esittelin itseni ja kehotin ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä.

Taito puhua ja selvittää asiakkaalle hankaliakin asioita hermostumatta on hioutunut pysäköinninvalvonnan tehtävissä sekä kaupungin palveluneuvojan työssä.

Airola kertoo ajan menneen KVTES:iä opetellessa sekä ratkoessa jäsenten kysymyksiä työajoista ja palkanlisistä. Työehtosopimuksen tulkintakysymyksissä hän on tarpeen mukaan ottanut yhteyttä Jytyn alueasiamieheen Jani Loposeen Länsi-Suomen alueen Tampereen-toimistosta.

Airolalla on vahvat vuorovaikutustaidot, jotka auttavat pääluottamusmiehen tehtävän hoidossa. Taito puhua ja selvittää asiakkaalle hankaliakin asioita hermostumatta on hioutunut pysäköinninvalvonnan tehtävissä sekä kaupungin palveluneuvojan työssä.

– Poliisiammattikorkeakoulussa olen käynyt kursseja, joissa on muun muassa opittu käsittelemään vaikeita asiakaspalvelutilanteita, esimerkiksi kohtaamaan aggressiivinen asiakas. Osaan olla provosoitumatta, vaikka asiakas olisi tunnekuohuissaan.

Jani Airola kertoo ensin pelästyneensä pääluottamusmiehen saappaisiin astumista, sillä hänellä ei ollut kokemusta luottamustehtävästä. Sitten hän päätti tarttua tilaisuuteen.

Kaupungin palveluneuvojana hänen työhönsä kuului auttaa ja opastaa palvelupisteessä asioivia, myös turisteja.

Hän antaa suuret kiitokset palvelupisteen muille työntekijöille ja esihenkilöille, joiden myönteinen ja kannustava asenne luo hyvää työilmapiiriä ja auttaa jaksamaan.

– Kun kaikilla on kivaa, energiaa riittää vaikeidenkin asioiden ratkomiseen.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.