Työsuhde
13.09.2023

Usein kysyttyä:

Pitääkö ylimääräinen palkka palauttaa?

"Minulle maksettiin vahingossa liikaa palkkaa. Pitääkö ylimääräinen palkka palauttaa?"

Teksti: Viivi Vidgren Kuvat: Jyty

Palkkalaskelma kannattaa aina tarkistaa virheiden varalta. Virhetilanteissa on yleensä kyse siitä, että palkkaa on maksettu liian vähän, mutta toisinaan palkkaa on vahingossa maksettu liikaa. Tästä voi seurata ongelmia varsinkin, jos kyse on suuresta summasta.

Työnantajalla on oikeus periä ylimääräinen palkka takaisin. Käytännössä työnantaja voi kuitata liikaa maksetun palkan tulevista palkoista. Laissa rajoitetaan työnantajan kuittausoikeutta siten, että työnantaja ei saa kuitata liikaa maksettua palkkaa työntekijän palkasta enempää kuin ulosottolainsäädäntö sallii. Kyse on euromääräisestä suojaosuudesta, joka työntekijälle on jätettävä.

Työnantajalla on oikeus periä ylimääräinen palkka takaisin.

Työnantaja ei siis saa kuitata liikaa maksettua palkkaa esimerkiksi seuraavan kuukauden palkasta siten, että maksettava palkka jäisi alle suojaosuuden. Jos liikaa maksettu summa on suuri, joudutaan sitä näin ollen kuittaamaan jopa useita kuukausia. Työnantajan ja työntekijän olisi hyvä sopia takaisinmaksuaikataulusta.

Jos huomaat, että sinulle on maksettu liikaa palkkaa, ole heti yhteydessä työnantajaasi ja palkanlaskentaan.


Viivi Vidgrén
Työmarkkinajuristi

Perusteeton etu on palautettava

Perusteetta liikaa maksettu palkka on palautettava, koska kyse on niin kutsutusta perusteettomasta edusta. Kohtuullista on sopia riittävän pitkästä takaisinmaksuajasta etenkin, jos kyse on suuresta summasta.

Toki on mahdollista sopia, ettei summaa palauteta ollenkaan. Tämä edellyttää kuitenkin molempien osapuolten suostumusta, eikä työnantajalla ole velvollisuutta suostua tähän.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.