Työsuhde
26.03.2020

”Mistä Salon säästöt otetaan?”

Teksti: TIINA TENKANEN Kuvat: vesa-matti väärä

Pääluottamusmies Tanja Lepistö, Jyty Lounais-Suomi

Salon kaupunki pitää työntekijöitään jännityksessä.

Viime vuonna aloitettiin yt-neuvottelut 80 työntekijän irtisanomiseksi oppimisympäristöselvityksen jälkeen. Kymmeniä kouluja ja päiväkoteja suunniteltiin suljettaviksi, mutta suunnitelmat ovat muuttuneet.

– Tällä hetkellä mahdollisesti irtisanottavien määrä on kutistunut alle kymmeneen, Salon kaupungin jytyläinen pääluottamusmies Tanja Lepistö kertoo.

Hän uskoo, että loppujen lopuksi kaupunki irtisanoo vain muutaman, jos yhtäkään. Tekijöitä tarvitaan, sillä Salon lähes 3 000:sta työntekijästä moni eläköityy lähiaikoina ja vaihtuvuuttakin on.

Tämän vuoden kaupungin talousarvion mukaan Salo on tehnyt tappiota arviolta 18 miljoonaa euroa. Näillä näkymin Salo lakkauttaa korkeintaan kaksi koulua ja yhden päiväkodin.

Pääluottamusmies kummastelee, syntyykö näillä toimilla kuitenkaan säästöjä.

– Odotamme kauhulla, mistä ne säästöt sitten otetaan, Lepistö toteaa.

Tulevaisuudessa lapsia ei riitä täyttämään nykyisiä päiväkoteja eikä kouluja, sillä Salo kärsii sekä muuttotappiosta että alentuneesta syntyvyydestä.

Irtisanomiset saattavat Lepistön mukaan uhata myös jytyläisiä jäseniä. Salon kaupungin palveluksessa on noin 150 jytyläistä, joista 45 maatalouslomittajia. Loput ovat muun muassa sihteereitä, lähihoitajia ja koulunkäyntiavustajia.

– Joitakin nimikkeitä suljettiin pois heti yt-neuvottelujen alussa, kuten koulusihteerit. Neuvottelujen kohteiksi jäivät muiden muassa opettajat, koulunkäyntiohjaajat, lastenhoitajat ja erityisavustajat.

Lepistölle on varattu 30 prosenttia työajasta pääluottamusmiehen työhön, muuten hän toimii Salon kaupungin lomituspalvelusihteerinä.

– Edunvalvonta on pääasiassa työntekijöiden kokemien vääryyksien selvittämistä. Suurempia ongelmia ei ole, Lepistö toteaa.

Hän liittyi jo 1980-luvun lopulla Loimaan seudun Kunnallisvirkamiesliittoon ja siirtyi vuonna 2004 Salon yhdistykseen. Myöhemmin paikallisyhdistyksen nimeksi tuli Jyty Salon Seutu.

Viime vuonna Jyty Naantali, Jyty Loimaa ja Jyty Salon Seutu liittyivät Jyty Turkuun. Paikallisyhdistyksen nimi muuttui Jyty Lounais-Suomeksi tämän vuoden alusta.

Lepistön mielestä yhdistysfuusio sujui hyvin. Nuoria, alle 37-vuotiaita jäseniäkin on, mutta pääluottamusmiehen mukaan heitä on vaikea saada aktiiveiksi yhdistyksen toimintaan.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.