Työsuhde
07.09.2022

Pääluottamusmies Marja-Liisa ”Maija” Ekholm, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Jyty Lappeenranta ry

Ensi vuoden organisaatiomuutosta kohti

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja sen viisi yksikköä Lappeenrannassa, Imatralla ja Ruokolahdella joutuvat yhteistoimintaneuvotteluihin syksyn aikana.

Teksti: Tiina Tenkanen Kuvat: Hanna Koikkalainen
Maija Ekholm ryhtyi pääluottamusmiehen tehtävään vuonna 2019. Nyt hän on puolivälissä toista kauttaan, joka päättyy vuonna 2024.

Koko 400 työntekijän henkilöstöä koskevat neuvottelut pidetään tulevan organisaatiomuutoksen takia.

– Ensi vuoden alusta siirrymme tiimiorganisaatioon, jytyläinen pääluottamusmies, koulutussihteeri Maija Ekholm kertoo.

Työntekijöistä 30 on Jytyn jäseniä.

Koulutuskuntayhtymän organisaatiouudistuksessa esihenkilöiden eli 13 koulutuspäällikön vastuita siirretään opettajille. Tällä tavoitellaan Ekholmin mukaan joustavampaa organisaatiota.

– Mitä uudistus käytännössä tarkoittaa, sitä ei vielä tiedetä, Ekholm kertoo.

Muuten Ekholm toteaa tehtävänsä pääluottamusmiehenä olleen tähän mennessä suorastaan helppo. Ekholm ryhtyi tehtävään vuonna 2019. Nyt hän on puolivälissä toista kauttaan, joka päättyy vuonna 2024.

Työnkuva muuttuu tuon tuosta, mutta jos vaativuus pysyy samalla tasolla, on palkkaa vaikea neuvotella jäsenille lisää.

Korona-aikaan koulutuskuntayhtymän eli Saimaan ammattiopisto Sampon ja yhtymän tytäryhtiön, Edusampo Oy:n 5 000 opiskelijaa määrättiin pois koulusta ja lähes kaikki koulutussihteerit etätöihin. Etätyömahdollisuus on säilynyt koronatilanteen laannuttuakin, mutta nyt vain kerran viikossa.

– Korona-aikaan työskentelin kuitenkin mielelläni toimistolla. Siellä työergonomiani on parempi. Lisäksi töissä tulee pidettyä paremmin taukoja kuin kotona.

Ekholmiin on otettu yhteyttä muun muassa palkka-asioissa.

– Työnkuva muuttuu tuon tuosta, mutta jos vaativuus pysyy samalla tasolla, on palkkaa vaikea neuvotella jäsenille lisää.

Vuonna 2021 paikallisen järjestelyerän neuvotteluissa koulutussihteerien tehtäväkohtaiset palkat yhtenäistettiin samalla tasolle. Lisäksi muutama koulutussihteeri sai henkilökohtaista lisää asiakastyytyväisyyskyselystä saamansa positiivisen palautteen perusteella.

– Myös lomien paikallisista sopimisista on neuvoteltu. Työnantaja on keskusteleva, ja tulemme hyvin toimeen.

Työpaikoille ei välttämättä palkata eläkkeelle lähtevien tilalle samaa määrää uusia työntekijöitä. Siksi Jyty Lappeenrannan jäsenmäärä pienenee, vaikka uusia jäseniä liittyykin mukaan.

– Yhdistyksen toiminta on aktiivista. Jäsenten houkutteleminen ei ole ollut vaikeaa, Ekholm toteaa.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.