Työsuhde
15.06.2022

Jäsenelle vakinainen ja kokoaikainen sopimus

Ei perusteita nollasopimukselle, jäsenelle kokoaikainen sopimus

Jäsenellä oli ollut useita vuosia vakinainen työsopimus ehdolla ”tarvittaessa töihin kutsuttava”. Tällaiset ns. nollatuntisopimukset ovat yleistyneet viime vuosina.

Teksti: Anne Sarvi Kuvat: Jyty

Jäsentä oli alkanut mietityttää työsopimuksen ehdot, ja hän päätti kääntyä Jytyn edunvalvonnan puoleen.

Jäsenellä oli ollut useita vuosia vakinainen työsopimus ehdolla ”tarvittaessa töihin kutsuttava”. Tällaiset vaihtelevan työajan sopimukset, joita myös nollatuntisopimuksiksi kutsutaan, ovat yleistyneet viime vuosina. Näitä nollatuntisopimuksia käytetään muun muassa sijaistarpeen täyttämiseen ja yksittäisten kiirehuippujen tasaamiseen.

Jäsen oli kuitenkin tehnyt samassa toimipisteessä täyttä työaikaa yhtäjaksoisesti jo yli kolmen vuoden ajan. Vaikka töitä oli ollut viime vuodet hyvin, oli korona ja muutenkin epävarmat ajat saaneet jäsenen aiheestakin miettimään omaa taloudellista turvaansa. Entä, jos seuraavassa kuussa ei olekaan yhtään työtunteja tai vain puolet siitä mitä aikaisemmin? Millä silloin laskut maksetaan?

Nollatuntisopimuksia käytetään muun muassa sijaistarpeen täyttämiseen ja yksittäisten kiirehuippujen tasaamiseen.

Työpaikan tilanne sekä jäsenen työsopimus ja tuntilistat käytiin läpi. Näiden perusteella todettiin, että perustetta nollatuntisopimukselle ei ole.

Jäsen halusi ensin käydä neuvotteluja työnantajan kanssa kahden kesken. Neuvottelujen tuloksena työnantaja tarjosi jäsenelle työsopimusta, jossa työaika oli 20–40 tuntia viikossa. Tarjouksen saatuaan jäsen otti Jytyyn uudelleen yhteyttä.

Päätimme, että Jyty pyytää työnantajan neuvotteluun ja vaadittiin jäsenelle toistaiseksi voimassa olevaa kokoaikaista työsopimusta. Neuvotteluissa esitettiin perusteet, joihin vaatimus kokoaikaisesta työsopimuksesta perustui.

Lyhyiden neuvotteluiden jälkeen työnantaja myöntyi vaatimuksiin, ja jäsen sai vakinaisen ja kokoaikaisen työsopimuksen.


Anne Sarvi
Työmarkkinalakimies

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.