Minna Canthin päivänä 19.3.2019 käynnistynyt Jytyn lukukampanja oli menestys. Kampanjan kautta työllistettiin 48 nuorta kirjastoihin eri puolilla Suomea, ja työsuhteiden kestot olivat kahdesta kuuteen kuukauteen. Jytyn saamien tietojen mukaan lisäksi kahdeksan nuorta työllistyi kirjastoihin kampanjan jälkeen pidempiaikaisestikin.
Jyty myönsi viimevuotisen 100-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi yhteensä 110 000 euroa 22 kirjastolle ympäri Suomen. Kampanjan avulla kirjastoihin palkattiin nuoria työttömiä edistämään lasten ja nuorten lukutaitoa ja -intoa.
”Kirjastojen imagotyölle iso merkitys”
Jytyn lukukampanja toteutettiin yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa.
– Kampanjalla oli kirjastojen imagotyölle iso merkitys, Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno sanoo.
Minerva-ryhmän keväällä toteuttaman laajan kirjastokyselyn mukaan kirjastojen työntekijöistä vain 6 prosenttia on alle 30-vuotiaita.
– Se on huolestuttava uutinen. Kampanjan avulla tavoitimme kirjastoihin töihin nuoria, jotka toivat uudenlaista ajattelua kirjastojen arkeen, Maarno toteaa.
Lasten ja nuorten kannalta on tärkeää, että kirjastoissa on töissä myös nuorempaa sukupolvea. Silloin viesti lukemisesta tulee saman ikäiseltä tai lähellä omaa ikää olevalta ihmiseltä.
– Lukutaito on tärkeä perustaito. Kirjastoilla on se kehittämisessä avainrooli, sillä koulun opetus ei yksin riitä. Vapaa-ajan lukeminen kehittää syvää lukutaitoa, ja siinä kirjasto voi tukea, Maarno muistuttaa.
Maarno uskoo, että kampanja myös antoi työllistetyille nuorille kipinän lähteä opiskelemaan alaa tai toisaalta vahvisti kiinnostusta alaan niillä, joilla oli jo pohjalla kirjastoalan koulutusta.
Uskoa alan tulevaisuuteen
Lukukampanjassa mukana olleet kirjastot ja nuoret kirjoittivat Jytylle loppuraportin kokemuksistaan. Raporttien perusteella kirjastot ja kirjastoala ovat uuden äärellä; kirjastojen merkitykselle ja olemassaololle on entistä suurempi tarve suomalaisessa yhteiskunnassa. Enää ei kirjastojen maksullisuudesta eikä sivukirjastojen sulkemispuheista tai kirjastoautojen reittien vähentämisestä puhuta äänekkäästi. Nuorille nämä uutiset valavat uskoa kirjastoalan tulevaisuuteen.
Loppuraporttien mukaan lukukampanja opetti nuorille työelämätaitoja ja avasi uusia ovia. Nuoret olivat raporttien perusteella lähempänä tavoiteltua kohderyhmää, ja sosiaalisen median käytön osaaminen oli edistyneempää.
Konkreettisena esimerkkinä perustettiin esimerkiksi Instagram-tili nuorille ja tuotettiin sinne hyvää sisältöä: @kirjastogram.