Epidemia tuli meille kuin eräs kuuluisa faksi – yllättäen ja pyytämättä. Se yllätti niin työnantajat kuin työntekijätkin. Epätietoisuuden vallitessa on tehty nopeita, ehkä harkitsemattomiakin ratkaisuja. Toimintamalleja kaikista valmistautumissuunnitelmista huolimatta ehkei sitten kuitenkaan ollut.
Nopeasti iskenyt pandemia toi mukanaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia niihin. Kysymyksiin vastattiin kysymyksillä, mikä lisäsi epätietoisuutta ja epävarmuutta monen organisaation toimintaa kohtaan. Nopeiden ja äkkipikaisten linjausten sijaan olisi pieni hengähdystauko saattanut tuoda rationaalisuutta kokonaisuuden tarkasteluun. Tämä on tietenkin jälkiviisautta, mutta jospa ottaisimme opiksemme.
Toteutuiko valmius epidemian alkuaikana sananmukaisesti? Vai mentiinkö kuin valkoposkihanhet muuttoaikana parviälyä käyttäen?
Valmius on ollut viimeaikojen yksi käytetyimmistä sanoista. Valmiudella tarkoitetaan Kotimaisten kielten keskuksen mukaan mm. ”kykyä itsenäiseen ajatteluun” tai ”toimintakykyyn yllättävissä tilanteissa”. Toteutuiko valmius epidemian alkuaikana sananmukaisesti? Oliko kaikkialla kykyä itsenäiseen ajatteluun ja toimintakykyyn? Vai mentiinkö kuin valkoposkihanhet muuttoaikana parviälyä käyttäen? Kuntasektorilta katsottuna koin hieman kateuden tunnetta siitä, että Suomen Partiolaiset ry viesti nopeasti ja selkeästi mitä valmius heidän toiminnassaan käytännössä tarkoittaa; heidän toimintansa jatkuu sovelletusti rajoitukset huomioiden ja niitä kunnioittaen. Kuntasektorilla puolestaan monet kunnat ryhtyivät ajamaan toimintojaan alas – osin ehkä perustellusti, mutta varmasti myös tarpeettomasti.
Poikkeusolot kaikkine epävarmuustekijöineen saavat näkyväksi työyhteisön hyvinvoinnin ja yhtenäisyyden. Samalla se näyttää karulla tavalla sen arvomaailman, jota sekä työnantajat että myös työntekijät omalla tahollaan edustavat. On helppo kaivautua omaan poteroon puolustamaan asemiaan. Enemmän uskallusta vaatii valkoisen lipun heiluttaminen valmiuden merkiksi tehdä yhteistyötä sektoriajattelun sijaan. Tämä uskallus osoittaisi hyvää toimintakykyä yllättävissä tilanteissa eli valmiutta.
Nuorisotyö on kohtaamista. Nuorisotyö on korvia. Nuorisotyö on silmiä. Nuorisotyö on toimivia verkostoja. Nuorisotyö on aikuisuutta.
Kaaoksien keskellä esimiehiltä odotetaan paljon. Armeliasta on ymmärtää, että heilläkään ei ole vastauksia kaikkeen. Näen itse esimiehenä sen, että rikkautena työssäni on ammattitaitoinen tiimi. Kysymysten sijaan olen pyytänyt ideoita ja ajatuksia, joita he pystyvät kertomaan oman työtuntemuksensa kautta. Tämä ei poissulje mielestäni sitä, etteikö esimieheltä saa ja pidä kysyä – päinvastoin. Näen, että tässä tulee toteutetuksi työntekijän perusoikeus läsnä olevaan esimieheen ja toimivaan vuorovaikutukseen.
Täytyy muistaa, ja tarvittaessa myös muistuttaa, että nuorisotyö on kohtaamista. Nuorisotyö on korvia. Nuorisotyö on silmiä. Nuorisotyö on toimivia verkostoja. Nuorisotyö on aikuisuutta.
Nuorisotyöllä on nyt etsikkoaikansa mahdollisia tulevia poikkeusoloja ajatellen. Ammattilaisina meidän on pystyttävä toimimaan niin, että nuorisotyön tunnustettavuus lisääntyy. Nuoret ja myös heidän vanhempansa tarvitsevat meitä enemmän, kuin ehkä itse osaamme aavistaa. Pallo on meillä. Voimme pelata sitä yhdessä tai potkia vaihtoehtoisesti itsemme ja ammattikuntamme paitsioon.
Jukka-Pekka Mattila
Erityisnuorisotyön koordinaattori
Joensuun kaupunki / Nuorisopalvelut
Jukka-Pekka Mattila on myös Jytyn nuoriso- ja järjestötyön ammattialaryhmän jäsen.
