
Ikuinen innostuja malttaa jo poimia perunan kerrallaan. Vielä kun saisi avattua ihmisille, miten paljon työtä vaaditaan, että työ näyttää helpolta.
– Ettei siellä tv:ssä vaan patsastella, toteaa viihteen monitoimija Mikko Leppilampi.
Olet näyttelijä, juontaja, muusikko, yrittäjä, urheilumies… Mikä nyt on päällimmäisenä?
– Yksi päällimmäisistä on Suvilahti Event Hub -tapahtumakeskuksen hanke, jonka eteen olen puskenut töitä kohta jo kahdeksan vuotta.
– Teen koko ajan paljon kaikenlaista.

Millaisia työhaaveita sinulla on?
– Pyrin tekemään jokaisesta tv-lähetyksestä edellistä paremman.
– On minulla myös hiljaisia, kaukaisia toiveita. Toisaalta uskon haaveen toteutuvan varmemmin, kun sen sanoo ääneen.
Pääsit Teatterikorkeakouluun ensiyrittämällä. Pian elokuvamaailma imaisi parikymppisen. Mitä opinnoillesi kuuluu?
– Turha jälkiviisastella, mutta ehkä maltti olisi ollut tarpeen. Opintoni jäivät roikkumaan, enkä saanut otettua papereita ulos.
– Nyt jo hyväksyn senkin, etten ehkä koskaan valmistu.

Koska viimeksi esiinnyit teatterissa?
– Siitä on jo aikaa, olisiko ollut 2014 Espoossa.
– Toki teatterikin on mielessäni, mutta pitää valita, mitä elämään kulloinkin mahtuu. Tässä vaiheessa esimerkiksi teatterikiinnitys ei onnistuisi.
– Lopultahan elämässä on kyse kyvystä nähdä kokonaisuus; aktiivisesta tarkkailusta, valinnoista, päätöstenteosta.
Mitkä ovat vahvuutesi työelämässä? Missä on vielä kehittämistä?
– Olen hankkinut laajan, kokonaisvaltaisen näkemyksen viihdealasta tekemällä paljon ja monipuolisesti. Osaan arvostaa kaikkia tuotannon osapuolia.
– Innostan, tuon energiaa, olen innovatiivinen.
– Enemmän voisin kuunnella ja antaa muille tilaa. Parantamisen varaa on myös asioiden loppuunsaattamisessa ja kärsivällisyydessä.

Olet ollut mukana lukuisissa suorissa lähetyksissä, muun muassa juontanut Suomen Euroviisut. Jännitätkö enää mitään?
– Kun on valmistautunut hyvin ja tietää, mitä on tekemässä, voi olla kotonaan kaikissa tilanteissa.
– Toisaalta pyrin pois pakonomaisesta kontrollista. Kaikenlaista voi sattua, elämä on elämää. Kaikesta selviää.
Näyt usein mediassa. Onko jotain, mitä toivoisit ihmisten sinusta tietävän, mitä eivät vielä tiedä?
– Ehkä tekemäni työn määrän.
– Etten tuomitse ketään pinnan perusteella. Ihminen kohtaa aina ihmisen. Odottaisin enemmän vastuuta ja vaivannäköä, että otettaisiin selvää asioista, ei vain huudeltaisi puskista.
– Julkisuudessa omana itsenä oleminen on taitolaji, jossa kaikki kompastelevat.

Missä ovat juuresi? Mitä ne sinulle merkitsevät?
– Vanhempien puolelta tulee paljon pohjalaista.
– Juuret merkitsevät koko ajan enemmän. Lapsuuden muistoja, tunnetta: Kuulun tänne.
Miten korona on vaikuttanut elämääsi?
– Yritykseni liikevaihdosta yli puolet tulee keikoista, työllistän muun muassa muusikoita. Korona on tuonut ison loven niin kalenteriin kuin ansaintaan, vaikuttanut yleiseen ilmapiiriin. Tuotannotkin vaativat erityisjärjestelyjä.
– Tämä erikoinen aika on tuonut myös uusia, hyviä käytäntöjä.
– Koronan ansiosta löysin Kainuusta Ukkohallan. Haaveilen luovani siellä tänä jouluna yhteisiä traditioita perheen ja ystävien kanssa.
