Ammatit
27.08.2020

Kirsi Alm-Siira on utelias hetkessä eläjä

Korona-aika on ollut MTV3:n uutisankkurille Kirsi Alm-Siiralle sekä kiehtovaa että koettelevaa.

Teksti: Hannele Niemi Kuvat: Matti Matikainen
MTV3:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira saa usein myös negatiivista palautetta, mutta yrittää olla miettimättä, mitä muut ajattelevat. Jos some-keskusteluille antautuu, se on loputon tie.

Uutisista tuli hetkessä erityisen kiinnostavia, mutta arjesta rajoitetumpaa. Uutistoimittajuuden ohella monenlaisia tapahtumia juontaneen Kirsi Alm-Siiran keikat loppuivat kuin seinään.

Pikkuhiljaa on taas palailtu entiseen tahtiin.

Miten perheellisenä ehdit ja jaksat kaiken?

– Työni ei onnistuisi ilman lasteni isää, joka yrittäjänä voi järjestää aikataulunsa vapaammin. Toisaalta pitkien vapaideni ansiosta voin olla kotona lasten tullessa koulusta.

– Minulla on vain kaksi vaihdetta: täysillä tai ei ollenkaan, joka tarkoittaa, etten todellakaan tee mitään.

Minulla on vain kaksi vaihdetta: täysillä tai ei ollenkaan, joka tarkoittaa, etten todellakaan tee mitään.

Toimit pitkään freelance-urheilutoimittajana, ja Maikkarikin vakinaisti sinut vasta pari vuotta sitten. Millaista elämä oli vapaana toimittajana?

– Alkuun minua ajoi järjetön menestymishalu. Urheilutoimittajapiireissä nuoren naisen piti todistaa osaamisensa, enkä ikinä sanonut työkeikalle Ei. Väistyä saivat niin kaverin häät kuin veljen synttärit.

– Se oli hyvä koulu työmaailmaa varten, tiedän pärjääväni aina. Se oli myös hyvin stressaavaa, ja oliko se lopulta niin vapaatakaan?

– Saan työssäni tietää monista asioista ensimmäisten joukossa, mikä sopii uteliaalle luonteelleni. Lyhytpinnaisena iloitsen myös siitä, että työni ei ole projektiluontoista, Kirsi Alm-Siira sanoo.

Mikä on parasta nykyisessä työssäsi?

– Koen itseni etuoikeutetuksi kuukausipalkkalaisena.

– Saan työssäni tietää monista asioista ensimmäisten joukossa, mikä sopii uteliaalle luonteelleni. Lyhytpinnaisena iloitsen myös siitä, että työni ei ole projektiluontoista.

– Ehkä kuuluisi sanoa, että esiintyminen on työssäni se pieni paha, mutta nautin siitäkin.

Koen itseni etuoikeutetuksi kuukausipalkkalaisena.

Millainen on työyhteisösi? Sen merkitys?

– Tätä työtä ei voi tehdä yksin. Olen työpäivinä tekemisissä 20–30 ihmisen kanssa. He kaikki ovat minulle tärkeitä, jokaiselta opin jotain.

– Olemme hyvin heterogeeninen joukko, jossa minun on helppo olla.

Miten irtaudut työsi hektisyydestä?

– Kahden aktiivisen kouluikäisen tyttären kanssa on pakko, ja helppoa, unohtaa työ.

– Nukun myös pääsääntöisesti hyvin ja paljon. Liikun kavereiden kanssa ja seuraan urheilua.

Kirsi Alm-Siira kertoo, että satakuntalaisuus näkyy hänessä ehkä tiettynä hienotunteisuuden puutteena. – Minulla on hyvin matala kynnys lähestyä ihmisiä.

Onko naiseudella merkitystä työelämässäsi?

– Tv:ssä naisten ulkonäköön kiinnitetään huomiota enemmän, miehet pääsevät helpommalla. Nainen joutuu esimerkiksi miettimään pukeutumistaan tarkemmin.

– Palaute on usein hyvin negatiivista. Jos antaudut some-keskustelulle, se on loputon tie. Tärkeintä on tietää itse, mikä on ja mitä tahtoo. Yritän elää kuten haluan ja olla miettimättä, mitä muut ajattelevat.

– Urheilutoimittajien ukkoköörissä minua parikymppistä varmasti pidettiin tytönhupakkona. Jouduin lunastamaan paikkani joka päivä, mutta hyvin sekaan solahdin.

Tv:ssä naisten ulkonäköön kiinnitetään huomiota enemmän, miehet pääsevät helpommalla. Nainen joutuu esimerkiksi miettimään pukeutumistaan tarkemmin.

Mikä on koulutuksesi? Entä sen merkitys?

– Aloitin lukion jälkeen yritysviestinnän opinnot Porin AMK:ssa, mutta tradenomiksi valmistumiseen meni 11 vuotta. Työt imaisivat mukanaan.

– Kun mieheni 2000-luvun alussa teki väitöskirjaa, alkoi harmittaa, etten itse ollut valmistunut miksikään. Vein opintoni päätökseen vuodessa.

– Tärkeintä siinä lienee, että ylipäätään on joku tutkinto.

Miten satakuntalaisuus näkyy sinussa?

– Ehkä tiettynä hienotunteisuuden puutteena. Minulla on hyvin matala kynnys lähestyä ihmisiä.

Ei tullut pitsanpaistajaa

Vuonna 1974 syntynyt Kirsi Alm-Siira kasvoi ja kävi koulunsa Noormarkussa, joka nyt on osa Poria. Liikunnallinen tyttö harrasti joukkuevoimistelua ja yleisurheilua. Yksi ammattivaihtoehto oli liikunnanopettaja.

– Olen aina elänyt hetkessä, enkä lapsenakaan juuri miettinyt tulevaisuutta.

– Lukioikäisenä ostin hetken mielijohteesta grillikioskin, jota pidin vuoden verran.

Grilliyrittäjyys pitsanpaistoineen jäi siihen, mutta aerobicissa kilpaillutkin Alm-Siira vetää yhä liikuntaryhmiä.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.