Maatalouslomittaja Pirjo Kylänpää Raumalta käy mielellään hevostiloilla töissä. Hänen asiakaskuntaansa kuuluu neljä hevostallia. Kesällä hevoslomituksia on melko vähän mutta talvella useammin. Vehmaan paikallisyksikössä työskentelevän Kylänpään kauimmaisin hevoslomitustila on 85 kilometrin ja lähin kahden kilometrin päässä.
Työ hevostilalla eroaa huomattavasti nautakarjatilasta. Askeleita kertyy päivän mittaan paljon.
– Hevostilat ovat maitotiloja hitaampia hoitaa, koska hevosia siirrellään paljon. Lehmät kulkevat laumassa, mutta hevoset pitää taluttaa ulkotarhaan yksitellen, Kylänpää kuvailee.
– Hevostilan lomituspäivä alkaa väkirehun jakamisella. Sen jälkeen hevoset viedään ulkoaitaukseen, jossa niille tarjotaan aamuheinät. Tyhjät karsinat siivotaan talikko-kottikärrymenetelmällä ja kuivitetaan turpeella. Vesiastiat pestään ja täytetään puhtaalla vedellä. Aamuvuoron päättää päiväheinien jakaminen ulkotarhaan. Aamuvuoro kestää useimmiten seitsemästä kahteen.
Pari tuntia kestävän iltavuoron töihin kuuluvat hevosten sisään hakeminen ja iltarehun antaminen. Jos lomitettava tila on kaukana, hoituvat kaikki työt yhdellä reissulla.
Varo orin etu- ja tamman takapäätä
Hevosten kanssa työskentely ei ole Kylänpään mielestä sen tapaturma-alttiimpaa kuin muidenkaan eläinten.
– Pitää tietysti katsoa, ettei ole mahdollisen potkun tiellä. Orille ei pidä koskaan kääntää selkää. Orilla etupää on vaarallisempi ja tammalla takapää. Ja jos hevonen jostain syystä pillastuu, pitää vain laskea riimusta irti, Kylänpää tiivistää.
Lomittajan pitää tuntea tilan hevoset, jotteivät keskenään kahnauksissa olevat hevoset joudu samaan aitaukseen. Haastetta hevosten hoitoon tuo myös ruokinnan tarkkuus.
Pirjo Kylänpää on kiintynyt hevosiin 1970-luvulla alkaneen ratsastusharrastuksensa kautta. Hän on myös käynyt Ypäjällä kaksi viikon mittaista hevostenhoitokurssia. Kylänpäällä on oma, 15-vuotias suomenhevosruuna, joka majailee lähimmällä lomitustilalla Raumalla.
– Tykkään paljon hevosista. Mielenkiintoista niissä on, että kaikki ovat omia persooniaan. Työn huonona puolena ovat vain hevostallin pölyt. Lattiat lakaistaan usein, ja kuiviketurve pölyää aika lailla, Kylänpää sanoo.
Raviohjastaja lomittajana
Hartolassa asuva ja Sysmän paikallisyksikössä työskentelevä Heli Kaurahalme lomittaa myös säännöllisesti hevostiloja.
– Lomitan kahdella hevostilalla: Leivonmäellä ja Pertunmaalla. Kummatkin ovat täyden työajan paikkoja. Päijät-Hämeessä on melko paljon ravi- ja ratsastustalleja, mutta suurin osa hevostiloista järjestää lomituksensa itse eikä käytä kunnan lomittajaa, Kaurahalme kertoo.
Hänen näkemyksensä mukaan pienten hevostallien määrä lisääntyy edelleen. Ammattimaisten ja lomitukseen oikeutettujen tallien määrä on pysynyt ennallaan tai hieman vähentynyt.
– Eniten haastetta hevostilojen lomitukseen tuo sää. Hevoset viedään ulos, olipa sää millainen tahansa. Lumessa saakin tarpoa riittämiin. Sään vaatiessa hevoset loimitetaan. Hevostiloilla on enemmän muuttujia kuin karjatiloilla, joilla työ tapahtuu pääasiassa sisällä, Kaurahalme kuvaa.
Kemijärvellä, Luhangassa ja Päijät-Hämeessä lomittaneen Kaurahalmeen oma hevosharrastus on alkanut 30 vuotta sitten. Hänellä on yksi oma ravihevonen ja pari varsaakin kasvamassa. Kaurahalme on ajanut myös yli 200 ravistarttia.
– Parasta hevos- ja muidenkin tilojen lomituksessa on, että voi päästää yrittäjät vapaalle ja he voivat huilata hetken. Hevosten kasvattajana tiedän hyvin kotieläintyön sitovuuden, Kaurahalme summaa.
Hevosyrittäjä on oikeutettu lomitukseen, jos tilalla on vähintään 12 hevosta, vähintään viisi hehtaaria peltoa ja Myel-vakuutus. Lomaoikeudellisia hevostiloja on Suomessa noin 400. Kaikista lomitettavista maatiloista hevostilojen osuus on alle neljä prosenttia.
