Hyvinvointi
14.11.2019

Kyllä lähtee!

Suomen vahvin nainen, jytyläinen Annika Eilmann piteli kesällä käsissään kahta kivijärkälettä yli kymmenen sekuntia. Ne painoivat yhteensä 332 kiloa. Samaan ei ole maailmassa pystynyt yksikään toinen nainen.

Teksti: ERJA TAURA-JOKINEN Kuvat: Jussi Vierimaa
Jytyläisellä Annika Eilmannilla on Suomen vahvin nainen -titteli vuodelta 2018. EM-kisoissa hän on yltänyt neljänneksi. Tämän syksyn MM-kisoissa hänestä tuli maailman kahdeksanneksi vahvin nainen omassa sarjassaan.

Vuonna 2016 Annika Eilmann näki ja koki ensi kertaa 300 kiloa painavan autonrenkaan.

– Olin tutun naisporukan kanssa tutustumassa Tatu Karhun isännöimään Bear’s Strongman Training Centeriin, jossa hän kertoi voimamies- ja voimanaisurheilun lajeista ja historiasta.

Karhu osoitti rengasta ja sanoi, ettei yksikään nainen ole onnistunut sitä treenaamatta kääntämään.

– Minä käänsin sen kolme kertaa peräkkäin ja kysyin, että riittääkö!

Pian sen jälkeen Karhu kutsui hänet valmennukseensa.

Virolaissyntyinen Annika Eilmann voitti heti seuraavina kuukausina useampia kotimaisia voimanaismittelöitä. Vuonna 2018 hän oli ylivoimainen ykkönen Suomen vahvin nainen -kisassa.

 Ei voimailu vie naiseutta, eikä tee kropasta kaulatonta kaappia. Minä nautin kynsihoidoista ja kävelen ilolla korkkareissa, voimanainen Annika Eilmann sanoo.

Sitkeä sisupussi arvelee, että menestys on monen tekijän summa.

– Vanhempani ovat tehneet raskaita töitä hullun lailla, uupumatta ja valittamatta. Synnyin maatilan esikoiseksi 9 lapsen katraaseen.

Suomessa tytär on elänyt vanhempiensa tapaan, kouluttautunut maanviljelysteknikoksi, tehnyt maatalouslomittajan töitä sekä vuodesta 2004 harrastanut kuntoilua salilla.

Valmentaja ja kihlattu Tatu Karhu sai kilpailuvietin syttymään niin, että viime vuonna Eilmann osallistui yli 20 voimanaiskisaan.

– Se oli liikaa, joten nyt olen jättänyt kotimaisia tapahtumia väliin. Toivon, että yllän tässä kuussa finaaliin Floridassa, Maailman vahvin nainen -kisassa, Eilmann kertoi lokakuussa.

Tuota titteliä Annika ei kuitenkaan koskaan usko saavuttavansa.

– Kilpailijoissa on niitä, jotka käyttävät dopingia – ja minä en. Tankkaan suomalaista kotiruokaa, enkä karta voita, kermaa ja sokeria! Mitä useamman voimanaisen ”päänahan” saan näillä eväillä maailman huipulta, sitä tyytyväisempi olen.

Maailman vahvin nainen -kisassa Floridassa Eilmann sijoittui kokonaiskilpailussa kahdeksanneksi alle 82-kiloisten sarjassa. Viime vuoteen verrattuna parannusta tuli 8 sijaa.

Eilmann soisi näkevänsä suomalaissiskoja paljon nykyistä enemmän lajin harrastajissa.

– Ei voimailu vie naiseutta, eikä tee kropasta kaulatonta kaappia. Minä nautin kynsihoidoista ja kävelen ilolla korkkareissa.

Annika Eilmann, 38

TYÖ: Maatalouslomitustyön ohjaaja ja maatalouslomittaja Pöytyän kunnassa.
KOULUTUS: Maanviljelysteknikko.
ASUU: Muuttamassa saman katon alle Rymättylään kihlattunsa ja valmentajansa Tatu Karhun kanssa, 18- ja 12-vuotiaat lapset.
YHDISTYS: V-S Jyty ry.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.