Hurahdin palapeleihin parisenkymmentä vuotta sitten. Kun aikuisten värityskirjat tulivat muotiin, kokeilin myös niitä, mutta pian huomasin palapelin kokoamisen rentouttavammaksi puuhaksi ja palasin vanhan harrastuksen pariin, Taru Juntunen kertoo.
Palapeliä Juntunen kokoaa ainakin joulu- ja tapaninpäivinä, jolloin aattoajan perinteiset kotipuuhat, ruokailut ja ohjelmat ovat takanapäin, eikä kalenterissa ole mitään pakollista.
Puuha käynnistyy reunapalojen etsinnällä. Samassa yhteydessä hän lajittelee palat väreittäin.
– Jos pääsen valitsemaan itselleni mieleisen palapelin, siinä ei ole tylsää, laajaa, sinistä taivasta!
Harrastuksen ”lisävarusteita” on varta vasten teetetty, mitoiltaan ihanteellinen ja lähes höyhenenkevyt kennolevy, jossa on tilaa sekä paikkansa löytäneille paloille että vielä sijoittamista odottaville.
Keskeneräinen työ on helppo nostaa kaapin päälle.
Juntunen uppoutuu palapeleihinsä keittiössä, jossa on hyvä valaistus ja niin kotoisa tunnelma, että Hippu-kissakin asettuu mieluusti kehräämään emäntänsä syliin. Se on pienestä pitäen opetettu pysymään poissa pöydältä, joten pelin sekoittajaksi siitä ei ole.
Olen saanut tarpeettomaksi käyneitä, vanhoja palapelejä esimerkiksi kampaajaltani ja työkaveriltani, jonka kanssa myös saatamme tehdä vaihtokauppoja.
Koottavaa Juntunen on löytänyt yllättävistä verkostoista sen ansiosta, että on puhunut ääneen harrastuksestaan:
– Olen saanut tarpeettomaksi käyneitä, vanhoja palapelejä esimerkiksi kampaajaltani ja työkaveriltani, jonka kanssa myös saatamme tehdä vaihtokauppoja.
– Lisäksi ostan palapelejä edullisesti kirpputoreilta, joskus myös tuliterinä marketeista.
Joulua, harrastuksensa sesonkiaikaa, palapelintekijä viettää tällä erää kahdestaan siippansa kanssa.
– Pukki tietää lahjatoiveeni ja täyttää sen! virnistää Juntunen luottavaisesti.
