Ajankohtaista
07.05.2020

Miten koronavirus myllertää jytyläisten työelämää?

Pandemia on vaikuttanut Jytyn paikallisyhdistyksiin ja niiden jäsenten työelämään nopeasti, vaihtelevasti ja dramaattisestikin. Poikkeustilanteessa viestinnän merkitys on kasvanut. Näin neljän yhdistyksen puheenjohtajat kuvasivat tilannetta huhtikuun alussa.

Teksti: Erja Taura-Jokinen Kuvat: Haastateltavien kotialbumit

Kaisa Soininen, 55, Jyty Metropoli ry:n puheenjohtaja, Helsingin kaupungin jytyläinen pääneuvottelija

Vaikutukset ovat suuret, koska toimimme myös valtakunnallisesti. Etätyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan. Työpaikoissa on siirretty lomia, keskeytetty palkanmaksua ja lomautettu. Uudenmaan rajoitukset iskivät työmatkaliikkumiseen. Jäsentilaisuuksia on osin peruttu.

Ammattiosastojen johtokunnissa ja yhdistyksen hallituksessa pidämme kokoukset pääosin Teamsilla. Aktiivien kesken viestittelemme sähköpostilla. Tämän vuoden toimintasuunnitelmamme mukaan kehitämme viestintää – siihen korona-aika on avannut konkreettisen mahdollisuuden.

Lähestymme jäsenistöä sekä sosiaalisen median kautta että sähköpostilla yhdistyksen yhteisin ja ammattiosastojen omin viestein. Pyrimme viestittämään, että edunvalvonta- ja jäsentoiminta jatkuu erityistilanteesta huolimatta.

Uudenmaan rajoitukset iskivät työmatkaliikkumiseen. Jäsentilaisuuksia on osin peruttu.

 

Kirsi Kuukkanen, 50, IT-palvelupäällikkö Monetra Pirkanmaa Oy:ssä, puheenjohtaja Jyty Pirkanmaa ry:ssä

Jäsenistömme on siirtynyt suuressa määrin tekemään etätyötä, jos se on ollut mahdollista. Osalla on käynnissä tai tiedossa työtehtävien loppuessa yt-neuvottelut, joissa työnantaja myös miettii väliaikaista siirtoa muun muassa sote-puolen tehtäviin. Jäsenistöltä on kysytty siihen halukkuutta ja osaamista.

Yhdistyksen tapahtumat on peruttu 31.5. asti, myös kevätkokous. Palavereita pidetään Skypellä. Seuraamme tilannetta ja reagoimme sen mukaan.

Tiedottamiseen käytetään yhdistyksen Facebook- ja nettisivuja sekä yhdistyksen lehteä, joka ilmestyy nyt sähköisenä. Aktiiveja informoidaan tilanteesta, jotta jäsenistö saa tietoa heidän kauttaan. Tarvittaessa lähetämme tietoa sähköpostitse. Vastaamme jäsenten yhteydenottoihin ja kysymyksiin mahdollisimman pian.

Jäsenistömme on siirtynyt suuressa määrin tekemään etätyötä, jos se on ollut mahdollista.

 

Jarkko Timoskainen, 48, yhteisökasvattaja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä, puheenjohtaja ja nuorisovastaava Jyty Joensuun seutu ry:ssä, STTK:n aluetoimikunnan jäsen, varaluottamusmies

Pandemia on vaikuttanut nopeasti, mutta vaihtelevasti. Joensuun kaupunki lomautti osan nuorisotyöntekijöistä ensimmäisten joukossa. Myös kirjastoalalaiset laitettiin pikavauhtia kotiin. Mutta on niitäkin, jotka ovat saaneet toistaiseksi olla rauhaisin mielin etätöissä.

Oli ikävää, että jouduimme perumaan yli sadan hengen jäsenillan. Nähtäväksi jää, miten kevätkokouksen käy. Järjestetäänkö etänä vai suurella kentällä turvavälein? Yksinkertaisia asioita on jouduttu ajattelemaan uusiksi; miten hallituksen jäsenet allekirjoittavat tilinpäätöksen? Miten neuvottelutilanteet hoituvat?

Ahkerimmin poikkeustilanteesta ovat työpaikoilla tiedottaneet luottamusmiehet. Infoa on välitetty myös yhdistyksen verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja kasvokkain, turvaväli muistaen.

Yksinkertaisia asioita on jouduttu ajattelemaan uusiksi; miten hallituksen jäsenet allekirjoittavat tilinpäätöksen?

 

Teija Mikkonen, 58, palvelusihteeri Tyrnävän kunnan ympäristöosastolla, pääluottamusmies ja Jyty Pohjois-Pohjanmaa ry:n puheenjohtaja

Korona on vaikuttanut työntekotapaan niin, että nyt enemmistö jäsenistä tekee etätyötä.

Asiakaspalvelutehtävissä työt ovat toistaiseksi loppuneet, koska muun muassa museot, uimahallit ja liikuntapaikat on suljettu.

Henkilöstön lomautuksia lienee tulossa.

Yhdistys on noudattanut Jytyn ohjeistusta eli tapahtumat ja koulutukset on peruttu ohjeiden mukaan. Noudatamme viranomaisten ohjeita ja toimimme sen mukaan.

Olemme siirtyneet käyttämään sähköistä kokousjärjestelmää.

Jäsenet ovat saaneet Jytystä tärkeää informaatiota. Luottamusmiehet ovat tiedottaneet työpaikoilla jäseniä.

Viestintäkanavina ovat olleet myös jäsentiedotteet ja yhdistyksen kotisivut.

Yhdistys on noudattanut Jytyn ohjeistusta eli tapahtumat ja koulutukset on peruttu ohjeiden mukaan.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.