Ajankohtaista
29.05.2024

Esittelyssä liiton aktiivi:

Mitä kuuluu, Emma Hirvonen?

Iisalmessa ja Lapinlahdella työskentelevä käsityöneuvoja auttaa myös työsuhdeasioissa.

Teksti: Saara Autere Kuvat: Petri Jauhiainen
Taito-järjestön käsityöneuvoja Emma Hirvonen on myös tuoreehko jytyläinen luottamusmies.

Mitä tehtäväsi antaa sinulle?

”Olen hyvin pienen porukan luottamusmies, meitä käsityöneuvojia on Taito-Yläsavolla yhteensä kolme. Aloittaessani luottamusmiehenä viime elokuussa pääsin heti pistämään työolosuhteita kohdilleen. Luottamusmieskoulutus oli todella antoisa, ja omalta Jytyn aluetoiminnan asiantuntijalta on helppo kysäistä, jos jokin on epäselvää. Aion tilaisuuden tullen kurssittautua lisää, etenkin neuvottelutaidot kiinnostavat.”

Emma Hirvonen päätti itse ryhtyä luottamusmieheksi, kun sellaista ei omalta työpaikalta vielä löytynyt ja tarvetta olisi ollut.

Kun puhuu luottamusmiehen suulla, on erilaista auktoriteettia kuin rivityöntekijänä.

Mikä sinut innosti mukaan?

”Kohtasin viime vuonna työsuhteessa epäselvyyksiä, joihin olisin tarvinnut luottamusmiehen apua. Meillä ei sellaista ollut, joten päätin itse ryhtyä luottamusmieheksi. Työhyvinvointi ja työolosuhteisiin vaikuttaminen kiinnostavat – ja vaivalla tehtyjä työehtosopimuksia pitää tietysti noudattaa. Kun puhuu luottamusmiehen suulla, on erilaista auktoriteettia kuin rivityöntekijänä.”

Emma Hirvonen osallistui Jytyn luottamusmieskurssille, joka oli silmiä avartava: “Koulutuksessa painui mieleen, miten paljosta voimme kiittää ammattiliittoja.”

Lomaoikeus, 5-päiväinen työviikko ja muut itsestäänselvyytenä pitämämme asiat eivät olleet sitä sata vuotta sitten.

Mitä olet oppinut tehtävässäsi?

”Koulutuksessa painui mieleen, miten paljosta voimme kiittää ammattiliittoja. Lomaoikeus, 5-päiväinen työviikko ja muut itsestäänselvyytenä pitämämme asiat eivät olleet sitä sata vuotta sitten. Olen myös oppinut, että joukossa on voimaa.”

Kuka?

Nimi:
Emma Hirvonen

Ammatti:
­Käsityöneuvoja Taito-­Yläsavo ­ry:llä, Iisalmen ja Lapin­lahden Taito­keskuksissa

Yhdistys:
Neuvonta-alan toimihenkilöt NEUVO ry

Rooli:
Taito Ylä-­Savon luottamusmies

Mikä on parasta luottamusmiehen pestissä?

Käsityöneuvoja Emma Hirvonen kertoo videolla, miksi hänen työnsä luottamusmiehenä on tärkeä ja mikä on parasta liittoon kuulumisessa.

Katso video Jytyn YouTube-kanavalta.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.