Kolumnit
05.11.2020

Homo sopeutuviens

Ihminen – homo sapiens – on sopeutuvainen olento. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, millaista elämä on syksyllä 2020, olisi sitä ollut vaikea uskoa. Mutta niin sitä vain käydään maski naamalla asioilla ja lotrataan joka välissä käsidesiä. Ei se kovin kivaa ole, mutta siihen on pitänyt sopeutua.

Viime vuosina on puhuttu paljon resilienssistä varsinkin työelämässä hyödyllisenä ominaisuutena. Resilienssi tarkoittaa psyykkistä palautumiskykyä – selviytymis- ja sopeutumiskykyä ennakoimattomissa, yllättävissä muutostilanteissa. Hyödyllinen taito 2000-luvun työelämässä muutenkin, mutta aivan erityisesti sopeutumiskykyä on tarvittu tänä vuonna.

Poikkeustilanteet ja ennakoimattomat muutokset ruokkivat myös luovuutta. Kun ennestään tutut toimintatavat eivät ole mahdollisia, pitää keksiä pussillinen uusia. Digitalisaatio on mahdollistanut sen, että verkkoon on siirretty lähes kaikki siirrettävissä oleva. Myös meillä Jytyssä on osittain koronan pakottamana siirretty koulutuksia ja kokouksia yhä enemmän verkkoon.

Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, millaista elämä on syksyllä 2020, olisi sitä ollut vaikea uskoa.

Koronapandemia on pelottava, ahdistava ja monesti myös suututtava. ”Eikö tämä voisi jo loppua” tulee usein puuskahdettua, kun taas jokin mukava asia on jouduttu koronan takia perumaan. Mutta jos jonkin kultareunan haluaa tässäkin tilanteessa nähdä, olkoon se jo lähes puhkikaluttu digiloikka.

Kun elämä joskus normalisoituu, haluan uskoa, että otamme tästä jotakin mukaamme. Ihminen on paitsi sopeutuvainen, myös oppiva olento. Kun digitaalisiin työtapoihin ja etätyön hyödyntämiseen on viimeistään tänä vuonna otettu jättimäinen harppaus, olisi typeryyttä jättää uudet opit hyödyntämättä tulevaisuudessa.

Varmasti me kaikki toivomme, että voisimme tavata työtovereita ja läheisiä kasvokkain miettimättä, onko se turvallista. Digitalisaation parhaat puolet kannattaa kuitenkin pakata 2020-luvun työkalupakkiin.

Jos koronapandemian oli pakko tapahtua, ehkä on onni, että se tapahtui vuonna 2020. Miten etätyötä tai ruoan verkkokauppatilauksia olisi tehty esimerkiksi 1980-luvulla?

Toisaalta – ihminen on sopeutuvainen olento. Hän olisi luultavasti keksinyt keinot. Tämä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen poikkeustilanne homo sopeutuviensin historiassa.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.