
1. Ponnista vakaalta pohjalta
Jos lomalle lähtee liian rasittuneena, ei välttämättä jaksa tehdä vapailla mukavia ja palauttavia asioita. Tarkista siis palautumisen perusasiat jo ennen lomaa: riittävä uni, järkevät ruokailutavat, ystävien tapaaminen ja liikunnan harrastaminen luovat pohjaa lomakuntoisuudelle.
Jos lomalle lähtee liian rasittuneena, ei välttämättä jaksa tehdä vapailla mukavia ja palauttavia asioita.
2. Suunnittele loppusuora
Onko työpöytä pakko saada tyhjäksi?
Jaottele tärkeät työt kiireellisiin ja kiireettömiin. Hoida kiireelliset alta pois, mutta jätä kiireettömät odottamaan loman jälkeistä elämää. Ehkä on jopa hyvä asia, jos töihin palatessa tietää heti, mihin tarttua? Sparraile esihenkilösi kanssa, jos lomalle jääminen on joka kerta kova rypistys.
3. Mitä tarvitset kipeimmin?
Loman aloitus voi määrittää paljon koko lomaa. Itsenäinen puurtaja saattaa haluta heti alkajaisiksi ihmisten ilmoille, sosiaalisesta työstä kuormittunut taas kaivata yksinoloa. Perheessä erilaisista toiveista kannattaa keskustella ennakkoon.
Onnistunut palautuminen edellyttää sopivassa suhteessa lepoa ja energisoivia asioita.
4. Kuinka kaiken ehtii?
Lomakalenteria ei kannata tunkea liian täyteen, sillä onnistunut palautuminen edellyttää sopivassa suhteessa lepoa ja energisoivia asioita. Toisaalta loma voi olla ainoa mahdollinen ajankohta esimerkiksi remppahommille. Kokeile väljää suunnittelua: tuona viikonloppuna käydään kylässä, tuolla viikolla tapetoidaan makkari.
5. Kesä ei ole yhtä kuin loma
Muista, että kesää on myös ennen lomaa – ja sen jälkeen. Mitä kesäisiä juttuja voisit tehdä jo ennen vapaidesi alkua, mitä säästää loman jälkeisille viikonlopuille? Vaikka erityisiä suunnitelmia ei olisi, pysähdy vähintään nautiskelemaan suven säästä ja tunnelmasta.