1. Sekä virallinen että vapaampi palaute vaatii otolliset puitteet.
1. Sekä virallinen että vapaampi palaute vaatii otolliset puitteet. Ja hyvän valmistautumisen, mikä jo etukäteen luo tilanteen tunnelmaa. Vinkki palautteen antajalle: Mieti, kenet pian kohtaat ja yritä asettua hänen asemaansa. Perehdy faktoihin. Tyynnytä mielesi ja kehosi.
2. Ankkuroi itsesi tilanteeseen. Ole läsnä.
2. Ankkuroi itsesi tilanteeseen. Ole läsnä. Älä kiirehdi, äläkä suorita. Katseella ja äänenpainoilla on väliä. Puhu selkeästi asiaa, älä vihjaile tai jätä tulkinnanvaraa. Trenditermit, sivistyssanat tai kaunistelu eivät edistä sanomaa. Joskus hymykin voi tuntua ilkeilyltä.
3. Hyvä palaute on luontevaa, keskustelevaa ja vastavuoroista.
3. Hyvä palaute on luontevaa, keskustelevaa ja vastavuoroista. Myös palautteen vastaanottamiseen voi valmistautua miettimällä omaa käytöstään ja reaktioitaan: Kuuntelenko oikeasti? Osaanko kiittää rakentavasta palautteesta? Pystynkö asettamaan rajani, puolustamaan rauhallisesti omaa kantaani?
4. Kaikki me kaipaamme tunnustusta, esihenkilöiden ohella myös kollegoilta.
4. Kaikki me kaipaamme tunnustusta, esihenkilöiden ohella myös kollegoilta – emmehän tee työtä vain itseämme varten. Esihenkilö voi luoda työyhteisöön toimintakulttuurin, jossa palautteen antaminen on luontevaa. Ei kuitenkaan yksin, vaan yhdessä työntekijöiden kanssa, heidän vahvuuksiaan hyödyntäen ja erilaisista näkökulmista innostuen.
5. Olisi tärkeää kehittää etätyön empatiaa edistäviä muotoja.
5. Monilta puuttuvat nyt lähityön luontevat kahvipöytä- ja käytäväkohtaamiset. Olisikin tärkeää kehittää etätyön empatiaa edistäviä muotoja. Ja panostaa etäpalavereissa palautteeseen, vaikka pienin tsemppilausein: ”Kiitos hienosta näkökulmasta…” Kirjallinen palaute vaatii erityistä herkkyyttä.
6. Ihmisen on voitava säilyttää kasvonsa. Palautteenanto ei saa ikinä olla nöyryytys yleisön edessä.
6. Ihmisen on voitava säilyttää kasvonsa. Palautteenanto ei saa ikinä olla nöyryytys yleisön edessä, eikä palautteen saajan kokemusta pidä vähätellä. ”Etkö huumoria kestä?” tai ”Älä ota henkilökohtaisesti!” eivät auta. Pettymys olisi hyvä pureksia heti pois läheisten kanssa. Sitten etäännyttää asia itsestään, ja jos suinkin, ottaa opikseen – kaikki tarvittava.