Mari Leppäsen helmikuinen piispanvihkimys herätti poikkeuksellista innostusta. Osa hänen saarnaansa kuunnelleista kertoi itkeneensä liikutuksesta. Tuntui, että kirkon korkeaan johtotehtävään oli noussut uudenlainen hahmo.
Turun hiippakunnan piispa kertoo tunnistavansa itseensä kohdistuvat toiveet. Näistä suurin osa taitaa liittyä kirkon uudistamiseen.
– Tuki tuntuu tietenkin hyvältä. Kirkossa muutos on jo käynnissä, ja hyvää keskustelua käydään eri tasoilla. Ehkä voin tuoda tähän sukupolveni ja sukupuoleni myötä uudenlaista näkökulmaa.
Kirkossa muutos on jo käynnissä, ja hyvää keskustelua käydään eri tasoilla.
Hän muistuttaa, että kirkossa muutos tapahtuu alhaalta ylöspäin.
– Olennaista on se, mitä tapahtuu paikallisissa seurakunnissa. Pyrin tukemaan niiden uudenlaista tekemisen aaltoa.
Korona haastoi kirkon
Leppänen aloitti virassaan hyvin poikkeuksellisena ajankohtana. Korona on vaikuttanut monin tavoin kirkon toimintaan.
Pandemian takia jumalanpalvelukset on välitetty seurakuntalaisille videostriimausten avulla. Vihkimisten ja hautajaisten kaltaisten seremonioiden osanottajamääriä on jouduttu rajoittamaan, niissäkin osa väestä on saattanut olla läsnä etäyhteydellä. Kirkon perinteinen kokoava toiminta rippileireistä ikäihmisten kerhoihin on joutunut tauolle tai tapahtunut verkon välityksellä.
– Olemme etsineet uudenlaisia tapoja toimia ja tukea ihmisiä. Korona-aika on tiivistänyt yhteistyötämme muun muassa kuntien, koulujen ja sosiaalitoimen kanssa. Esimerkiksi ruuan jakelutoiminta sekä koulujen välituntipäivystykset ovat lisääntyneet.
Korona-aika on tiivistänyt yhteistyötämme muun muassa kuntien, koulujen ja sosiaalitoimen kanssa.
Leppänen arvioi, että korona-aika on koskettanut eri ihmisiä eri tavoin.
– Yksinäisyys on kasvanut, mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja moni on joutunut myös taloudellisiin vaikeuksiin. Toisaalta joillakin poikkeusaika on jopa tukenut hyvinvointia, tarjonnut aikaa itselle ja läheisille.
Hyvä kohta kurssin tarkistamiseen
Poikkeusajoista huolimatta seurakunnat eivät ole juurikaan joutuneet lomauttamaan työntekijöitään.
– Jos jokin toiminta on jouduttu laittamaan tauolle, niin työntekijät on pyritty siirtämään väliaikaisesti toisiin tehtäviin. Tällä hetkellä Turun tuomiokirkossa on esimerkiksi vahtimestarina henkilö, joka työskentelee tavallisesti kokkina leirikeskuksessa.
Toiminnot, jotka joku saattaa joskus leimata vaikkapa ’puuhasteluksi’, voivatkin olla ihmisille todella tärkeitä.
Leppänen arvioi, että osa uusista toimintamalleista jatkaa elämäänsä myös normaaliaikoina.
– Hallinnollisia kokouksia järjestetään varmasti entistä enemmän etäyhteyksien avulla. Tekniikan avustuksella on helppoa viedä myös vaikkapa jumalanpalveluksia vanhainkoteihin tai tarjota kaukana asuville sukulaisille mahdollisuus osallistua lapsen ristiäisiin.
Toisaalta poikkeusajat ovat osoittaneet konkreettisesti myös sen, mikä merkitys on sillä, että voimme kokoontua fyysisesti lähelle toisiamme.
– Toiminnot, jotka joku saattaa joskus leimata vaikkapa ’puuhasteluksi’, voivatkin olla ihmisille todella tärkeitä.
Leppänen miettii, että seurakunnilla on nyt hyvä tilaisuus miettiä, minkälaiset mallit toimivat tänä päivänä ja mitkä ovat kenties sellaisia, joiden ohitse aika on jo kirinyt.
Kirkon on uudistuttava
Evankelilais-luterilaisella kirkolla on, normaaliaikoinakin, paineita muutokseen. Sitä haastavat yhtäältä maallistuminen, toisaalta uudenlainen hengellinen etsintä ja uskonnollisen kentän moninaistuminen.
– Meidän on mietittävä, miten voimme toimia ja kertoa itsestämme niin, että se puhuttelee tämän päivän ihmisiä. Tarvitsemme myös kunnioittavaa dialogia uudenlaisten hengellisten liikkeiden ja toisten uskontojen kanssa.
Ammattitaitoisia työntekijöitä tarvitaan kirkossa myös tulevaisuudessa. Mutta kyllä työn tekemisen rajat seurakunnissa muuttuvat.
Kirkon jäsenmäärän pienentyminen heijastuu tietenkin suoraan sen talouteen. Joku seurakunnassa työskentelevä saattaa jo miettiä, onko hänellä myös jatkossa töitä.
– En olisi kovin huolissani, ammattitaitoisia työntekijöitä tarvitaan kirkossa myös tulevaisuudessa. Mutta kyllä työn tekemisen rajat seurakunnissa muuttuvat ja siirrymme käytännöstä, missä oli erikseen esimerkiksi tyttötyö, poikatyö ja nuorisotyö, sellaiseen malliin, missä toimitaan entistä enemmän yhdessä. Toivoisin myös yhteistyön eri toimijoiden kanssa tiivistyvän pysyvästi.
Pitäisikö kirkon vihkiä homoseksuaaleja?
Kirkkoa saatetaan toisinaan pitää konservatiivisempana, mitä se todellisuudessa on. Yksittäisten kirkon jäsenten tai sen piirissä olevien erilaisten hengellisten ryhmien mielipide voidaan tulkita virheellisesti koko kirkon kannaksi.
Julkisuudessa ovat olleet paljon esillä esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsäsen kirjoitukset ja kommentit homoseksuaalisuudesta. Äskettäin valtakunnansyyttäjä nosti näiden perusteella häntä vastaan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Räsänen on ilmoittanut, että kyse on Raamatun opetuksista avioliitosta ja seksuaalisuudesta sekä vedonnut uskonnon- ja sananvapauteensa.
– Raamattu on kirja, joka on syntynyt kauan sitten, ja se heijastelee monissa kohdissa oman aikansa käsityksiä. Raamatun tulkitsijan on tärkeää tiedostaa ajallinen ja kulttuurinen etäisyys kirjan syntyaikoihin. Kaikkeen Raamatun tulkintaan liittyy vastuu. Ihminen voi käyttää Raamattua sekä hyvään että pahaan. Raamattu sisältää myös vaikeita ja monitulkintaisia kohtia. Luterilaiset ovat aina arvostaneet tiedon merkitystä. Tietomme ja ymmärryksemme ihmisen seksuaalisuudesta on nykyään laajempi, tämä tieto on otettava vakavasti huomioon. Jokaista ihmistä pitää myös pystyä kohtelemaan kunnioittavasti, piispa Mari Leppänen miettii.
Itse edustan kantaa, että kaikkia on kohdeltava samanveroisesti.
Hän lisää, että seurakunnissakin työskentelee paljon seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.
– Kirkon arjessa, vaikkapa perheneuvonnassa, otetaan jo huomioon seksuaalisuuden moninaisuus.
Suuri kysymys tietenkin kuuluu, pitäisikö myös homoseksuaaleilla olla oikeus kirkolliseen vihkimiseen?
– Kysymys on kirkossa jännitteinen, lopullisen päätöksen tekee kirkolliskokous. Itse edustan kantaa, että kaikkia on kohdeltava samanveroisesti.
Laatikollinen kirjeitä komerossa
Kun Mari Leppänen vihittiin vuonna 2012 papiksi, vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto, joka ei hyväksy naisten pappeutta, rajasi hänet herätysliikkeestä sosiaalisesti ja hengellisesti.
– Se oli silloin itselleni henkilökohtainen kriisi. En halunnut uskoa, että ulossulkemisen mekanismit olisivat olleet niin voimakkaita.
Lestadiolaisuus oli tuolloin muutenkin murroksessa. Julkisuudessa keskusteltiin liikkeen piirissä tapahtuneista lasten hyväksikäyttötapauksista, kiitos muun muassa Leppäsen ja tutkija Johanna Hurtigin teoksen Maijan tarina.
Se oli silloin itselleni henkilökohtainen kriisi. En halunnut uskoa, että ulossulkemisen mekanismit olisivat olleet niin voimakkaita.
Leppänen sai omaltaan taustayhteisöltään kritiikkiä, mutta myös tukea. Pappisvihkimyksen yhteydessä vajaat kymmenen vuotta sitten perinteistä kirjepostia, missä ihmeteltiin Leppäsen ratkaisuja ja ”kapinointia Jumalaa vastaan”, kertyi peräti laatikollinen.
Piispa kertoo, kun sitä häneltä erikseen kysytään, että laatikko on tallessa. Se ei ole ihan sängyn alla, mutta komerossa kuitenkin.
– Olen ensimmäiseltä koulutukseltani kulttuurintutkija. Kirjeet ovat myös kulttuurintutkimuksen näkökulmasta mielenkiintoinen aineisto.
Leppänen kuvailee nykyistä suhdettaan lestadiolaiseen liikkeeseen hyväksi.
– Lestadiolaisuus on vahva elämänmuoto. Kannan edelleen siitä paljon mukanani, myös hengellisyyttä. Lähipiiriäni kuuluu liikkeeseen ja se tuntuu omassa elämässäni.
