Ajankohtaista
18.06.2020

Jyty ja 4H-järjestö ilmastoyhteistyöhön

Jyty ja Suomen 4H-liitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen 4H-liiton Taimiteko-toiminnan kanssa vuoden 2021 loppuun asti. Taimiteko-toiminnan tavoitteena on istuttaa uutta metsää 10 000 hehtaaria Suomeen vuoteen 2030 mennessä.

Teksti: Kari Hietamäki Kuvat: 4H kuvapankki
Taimiteko on myös työllistämisteko, sillä sen kautta varsinkin alle 18-vuotiaat nuoret saavat kesätöitä.

4H-liiton toimitusjohtajan Tomi Alakosken mukaan kestävä kehitys ja toimet niiden edistämiseksi ovat 4H-toiminnan arkipäivää.

– Nuoret tekevät päivittäin töitä 4H-harrastuksessaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. 4H-järjestön nuorisotoiminnassa istutetaan jo nyt vuosittain satojatuhansia puun taimia. Yleensä taimet istutetaan metsänuudistusaloille osana normaalia metsänhoitoa, Alakoski painottaa.

Taimiteko on myös työllistämisteko, sillä sen kautta varsinkin alle 18-vuotiaat nuoret saavat kesätöitä. Taimien istuttamisella työllistetään suomalaisia, pääasiassa yläkoulun päättäviä nuoria, jotka ovat vielä työmarkkinoiden ulkopuolella.

Jyty edustaa myös sopimusneuvottelutoiminnassaan 4H:n toimihenkilöitä.

Alakosken mukaan nuorille annettavien ansiomahdollisuuksien tarjoamisen lisäksi tavoitteena on hyvien työelämätaitojen edistäminen ja niiden opettaminen sekä muutoinkin myönteisten työkokemusten tarjoaminen.

Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mukaan yhteistyö 4H-liiton ja sen yhdistysten kanssa eri puolilla Suomea on esimerkki hyvästä yhdessä tekemisen muodosta 4H:n kaltaisen kolmannen sektorin toimijan ja ammattijärjestön välillä.

– 4H:n henkilöstöähän on myös Jytyn jäseninä Jytyn valtakunnallisen yhdistyksen 4H-toimihenkilöliitto 4H-THL ry:n kautta, joka on 4H-järjestön palveluksessa olevien toimihenkilöiden ammattiliitto. Jyty edustaa näin ollen myös sopimusneuvottelutoiminnassaan 4H:n toimihenkilöitä, Pihlajamäki huomauttaa.

Kaikkien nuorten kanssa tehdään kirjallinen työsopimus ja noudatetaan aina alan työehtosopimusta.

Nuoret saavat työsopimuksen ja työtodistuksen

Eri puolilla Suomea toimivat paikalliset 4H-yhdistykset avustavat nuorten rekrytoinneissa, ja nuorille järjestetään työtehtäviin liittyvää istutuskoulutusta sekä lisäksi hyvä perehdytys työhön.

Tomi Alakoski korostaa, että 4H-yhdistys toimii aina vastuullisena työantajana.

– Koska nuoret ovat 4H-tehtävissä usein ensimmäisessä työpaikassaan, asettaa se työnantajalle vielä tavanomaistakin suurempia vaatimuksia perehdytyksen ja ohjaamisen osalta. Tähän kuuluu olennaisena osana myös se, että nuorten työturvallisuudesta huolehditaan hyvin vaihtelevissa työtehtävissä.

Lyhytaikaisissakin työsuhteissa työskentelevät kuuluvat tasavertaisina työsuojelulainsäädännön ja työterveyshuoltoa koskevan lainsäädännön piiriin.

Kaikkien nuorten kanssa tehdään Alakosken mukaan kirjallinen työsopimus ja noudatetaan aina alan työehtosopimusta.

– Lyhytaikaisissakin työsuhteissa työskentelevät kuuluvat tasavertaisina työsuojelulainsäädännön ja työterveyshuoltoa koskevan lainsäädännön piiriin.

Nuorisojärjestönä 4H-liitto on ottanut Alakosken mukaan 4H-yhdistysten työnantajavakuutusten lisäksi harrastustoimintaan sekä työpalveluun valtakunnalliset vakuutukset; toiminnan- ja työpalvelunvastuuturvan sekä nuorisojäsenten ja -ohjaajien tapaturmavakuutukset. Kaikki nuoret saavat työstään työtodistuksen.

Lisätietoja: www.taimiteko.fi

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.