EU-komissaareja valitaan yksi joka maasta: 27 maata, 27 komissaaria. Joulukuun 2019 alussa kansainvälisten kumppanuuksien komissaarina aloittanut Jutta Urpilainen on uusi tehtävässään, mutta nimikekin on uusi.
– Edeltäjäni olivat kehitysyhteistyökomissaareja. Uudella nimikkeellä EU haluaa viestiä pyrkimystä tasavertaiseen kumppanuuteen, poispäin yksisuuntaisesta hyväntekijän ja avunsaajan asetelmasta, Urpilainen selventää.
Hän myöntää olevansa innostunut uudesta mielenkiintoisesta pestistään, jossa hän työskentelee 2019–2024. Komissaarin salkku on iso: budjetiltaan se on kolmanneksi suurin maatalouden ja koheesiorahaston jälkeen, 7–8 miljardia euroa vuodessa. Alaisia Urpilaisella on noin 3 800 – Brysselissä reilu tuhat ja EU-edustustoissa 126 maassa loput.
– Saan käyttää työssäni kaikkea kansainvälisessä yhteistyössä aikaisemmin oppimaani. Salkkuun kuuluu paljon muutakin kuin eniten julkisuutta saanut Afrikka. Merenpinnan nousu Tyynellämerellä, jäätikön sulaminen Grönlannissa, äärisäät Latinalaisessa Amerikassa ja vaikka mitä muuta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvää, toteaa Urpilainen.
Salkkuun kuuluu paljon muutakin kuin eniten julkisuutta saanut Afrikka. Merenpinnan nousu Tyynellämerellä, jäätikön sulaminen Grönlannissa, äärisäät Latinalaisessa Amerikassa ja vaikka mitä muuta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvää.
Yhteyttä muihinkin kuin hallituksiin
Maaliskuussa 2020 julkaistu Afrikka-strategia on Urpilaisen mukaan kuitenkin komissaarinsalkun keskeinen elementti. Sen osia ovat ilmastonmuutoksen torjuminen, digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen, uusien työpaikkojen luominen, hyvän hallinnon ja rauhallisen kehityksen lisääminen sekä muuttoliikkeen hallinta.
– Matkustin Afrikkaan heti kun minut oli valittu komissaariksi. Tapasin Afrikan unionin johtoa Etiopiassa. Mutta Keniassa tapasin tavallisia ihmisiä: rikšakuski, terrorijärjestöstä eroon päässeitä nuoria, toimittajia ja muita kansalaisaktiiveja, Urpilainen sanoo.
Hänen mukaansa tarkoitus oli nimenomaan tavata paikallisista hallituksista riippumattomien kansalaisjärjestöjen edustajia, jotta kumppanuuteen saataisiin mukaan koko yhteiskunta: hallitusten lisäksi yhtäältä nuorisojärjestöt ja ay-liike sekä toisaalta yritykset ja elinkeinoelämä.
Kumppanimaissa tapaan paikallisia nuoria ja kansalaisjärjestöjen edustajia, jotta saamme muunkin kuin hallituksen äänen kuuluviin.
– Vierailimme Pohjois-Keniassa Kakuman yli 200 000 ihmisen pakolaisleirillä. Sielläkin ihmisillä – niin pakolaisilla kuin paikallisilla – oli elämänhalu tallella, sanoo Urpilainen.
Erityisen mieleenpainuvana hän piti vierailua tytöille suunnatussa koulussa, jossa nuorten usko ja unelmat paremmasta elämästä olivat käsin kosketeltavia.
– Kumppanimaissa tapaan paikallisia nuoria ja kansalaisjärjestöjen edustajia, jotta saamme muunkin kuin hallituksen äänen kuuluviin, toteaa Urpilainen.
Nuorten manner
Jutta Urpilainen tähdentää Afrikan erityishaasteena nuorten valtavaa määrää. Väestöpyramidi on oikean pyramidin näköinen eikä EU:n tai Suomen alhaalta supistuva purje, jossa nuorten ikäluokkien koko on pieni.
– Mantereen 1,2 miljardista ihmisestä 60 prosenttia on alle 30-vuotiaita. Somaliassa tuon ikäisiä nuoria on peräti seitsemän kymmenestä. Jos nuorille ei löydy töitä ja mahdollisuutta hyvään elämään, muuttoliike Eurooppaan käy hallitsemattomaksi ja yhteiskuntien epävakaisuus lisääntyy.
– Negatiivisen tulevaisuuden tilalle haluamme luoda positiivisen kehityksen kierteen, jossa Afrikka on nuorille mahdollisuuksien manner.
Nuorten asema on Jutta Urpilaisen mukaan kaikkien kumppanuusohjelmien lähtökohta. EU-maiden nuorten ja Afrikan mantereen nuorten kanssakäymistä edistetään kaikin mahdollisin tavoin.
– Perinteistä kehitysapua varsinkin koulutuksen osalta ei hylätä, jotta eri maiden nuorten lähtökohtien jyrkkää eroa esimerkiksi kielitaidon osalta voidaan tasoittaa, Urpilainen sanoo.
Suomella ei siirtomaataakkaa
Minkä takia uudeksi kumppanuuskomissaariksi valittiin suomalainen? Haluttiinko uuteen hommaan kokeilla ahkeran ja työteliään maineisen maan topakkaa edustajaa?
– Me kävimme pitkän keskustelun – tai työhaastattelun – komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa ennen pestini alkua. Hän halusi tarkkaan tietää, missä olin toiminut ja millaisia ajatuksia minulla oli tulevan tehtävän suhteen.
– Sainpa häneltä vielä protokollan mukaisen kirjeen, jossa tulevaa työtäni kuvailtiin, sanoo Jutta Urpilainen.
Hänen mukaansa tehtävä oli nimenomaan Afrikka ja muut etäisemmät maat. Unkarilainen komissaari Olivér Várhelyi sai salkkuunsa naapuruuspolitiikan ja laajentumisen, eli entisen Jugoslavian alueet ja Albanian, Turkin sekä Ukrainan, Georgian ja Moldovan.
– Toisaalta suomalaisuus saattoi painaa kansainvälisten kumppanuuksien salkun valinnassa. Meillä ei ole siirtomaavallan taakkaa, kun taas monella suuremmalla EU-maalla on menneisyydestä tämä painolasti.
– Kolonialismin perintö vaikuttaa helposti kanssakäymiseen Afrikan valtioiden ja ihmisten kanssa, Urpilainen sanoo.
Korona opettaa, etänä
Koronavirus on vaikuttanut Jutta Urpilaisenkin työhön paljon.
– Juuri päätimme 15,6 miljardin euron apupaketista, jossa uudelleen kohdennamme varoja koronaviruksen vastaiseen taisteluun kumppanimaissa. Ja joka keskiviikkoiset komissaarikollegion kokoukset pidetään etänä. Puhelimessa asioin juuri Punaisen Ristin ja YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM:n edustajan kanssa, luettelee Urpilainen.
Hänen mielestään etäkokoukset ja pakollinen puhelinasiointi ovat tuoneet myönteistäkin: turhat muodollisuudet on jätetty pois ja mennään suoraan asiaan.
Kotona Brysselissä haasteet ovat kai aika samanlaiset kuin suurimmalla osalla vanhemmista Suomessa.
Entä kotona, tarvitaanko vanhoja opettajantaitoja taas?
– Eipä juuri. 5-vuotias poika olisi koulussa, mutta ne ovat kiinni. 3-vuotias tytär menee tarhaan vasta syksyllä. Kotona Brysselissä haasteet ovat kai aika samanlaiset kuin suurimmalla osalla vanhemmista Suomessa.
– Onneksi mieheni [Brysselissä työskentelevä Juha Mustonen] on vanhempainvapaalla. Se helpottaa minun osaani paljon, sanoo Jutta Urpilainen.
