Yksi sivu kääntyy ruotsinkielisen ammattiyhdistysliikkeen historiassa, kun 77-vuotias Raseborgs Jyty – Raaseporin Jyty lopetettiin ja jäsenet siirtyivät tammikuussa Jyty Espoon Seutuun. 40 jäsenen yhdistys etsi uutta kotia alun perin muun muassa Hangon ja Lohjan yhdistyksistä.
– Tämä on ollut työlästä aikaa. Olisin odottanut Jytyltä enemmän tukea, Raseborgs Jytyn puheenjohtaja Gun-Britt Färm Tammisaaresta toteaa.
Yhdistymisen syynä on aktiivijäsenten liian pieni määrä ja nykyisen hallituksen jäsenten eläköityminen lähivuosina. Nuoria ammattiyhdistystoiminta ei houkuttele.
Färm liittyi Jytyyn vuonna 2000 aloittaessaan IT-tukihenkilönä Tammisaaren kaupungin palveluksessa. Vuonna 2008 hänet valittiin varapääluottamusmieheksi ja 2013 pääluottamusmieheksi.
Vuodesta 2016 Färm on toiminut myös Raseborgs Jytyn puheenjohtajana. Hänen mielestään kaksoispesti ei ole hyvä, mutta muita ay-aktiiveja ei ole löytynyt.
Vaikka Färmin tehtävänä on ollut kuunnella jäsenten huolia ja tukea heitä, on hänellä ollut vaikeuksia omassakin työssä. Vuoden 2009 organisaatiomuutoksen jälkeen työilmapiiri muuttui huonoksi. Moni sanoi itsensä irti. Färm sinnitteli työpaikassaan mutta lopulta sairastui.
– Oireilin psykosomaattisesti. Jaksoin olla viikon töissä ja sitten taas jouduin kahden viikon sairauslomalle.
Lopulta Färm lähti vuorotteluvapaalle, jonka jälkeen palasi aikaisempaan ammattiinsa lähihoitajaksi.
Puheenjohtajan sairauslomien ja vuorotteluvapaan aikana yhdistyksen pitkäaikainen sihteeri Benita Silenius tuurasi Raseborgs Jytyn luottamusmiehenä.
– En olisi pärjännyt ilman häntä, Färm kiittää jo eläkkeellä olevaa työpariaan.
Vuonna 2018 Färm irtisanoutui Raaseporin kaupungilta. Sen jälkeen kaupungin työntekijöiltä on puuttunut jytyläinen luottamusmies.
Färmiä huolettaa ruotsinkielisten jäsenten asema Jytyssä. Hänen mukaansa ruotsinkieliset palvelut heikentyvät.
– Esimerkiksi Jytyn ruotsinkieliset jäsenpäivät olivat ennen jokavuotiset. Nyt ne pidetään vain joka toinen vuosi, Färm toteaa.
Hän on tyytyväinen Jyty Espoon Seudun yhdistymissopimuksen kirjaukseen, jonka mukaan ”halutessaan jäsen voi asioida ruotsiksi”, vaikka yhdistyksen hallintokieli on suomi.
– Olen luvannut toimia Raaseporin jytyläisten hyväksi ainakin ensi vuoden Jyty Espoon Seudun hallituksessa. Yritän helpottaa meidän jäsentemme siirtymistä uuteen yhdistykseen. Lisäksi pidän ruotsinkielisten palvelujen puolta.