Ammatit
27.08.2020

Jäsenkysely:

Valtaosa siirtyi etätyöhön nuoriso- ja järjestötyössä

Jytyn nuoriso- ja järjestötyön alalle tehdyn kyselyn mukaan työnantajat ohjeistivat hyvin korona-ajan työskentelyä.

Teksti: SANNA PYYSALO Kuvat: Jyty

55 prosenttia vastaajista jatkoi koronakeväänä omissa työtehtävissään etätyöskennellen, selviää nuoriso- ja järjestötyön ammattilaisille suunnatusta jäsenkyselystä. Jyty toteutti kyselyn kesäkuussa 2020.

Neljännes vastaajista ilmoitti, ettei korona vaikuttanut heidän työntekoonsa ja että he jatkoivat normaalisti omissa työtehtävissään.

Vain yksittäiset vastaajat kertoivat esimerkiksi palkanmaksun keskeytyksestä tai lomautuksesta. Kyselyyn vastasi 20 jäsentä, joten kyselyn tulos ei ole tilastollisesti kattava.

Vastaajat kertoivat oppineensa lisää verkkonuorisotyöstä ja verkostoyhteistyöstä eri alustoilla sekä etäkokousten ja etätapahtumien järjestämisestä.

Puolet vastaajista kertoi, että työnantaja ohjeisti korona-aikana työskentelyä hyvin, ja 25 prosentin mielestä ohjeistus oli erinomaista.

Etätyöskentely toi mukanaan myös uusia oppeja ja oivalluksia nuoriso- ja järjestötyöhön. Vastaajat kertoivat muun muassa oppineensa lisää verkkonuorisotyöstä ja verkostoyhteistyöstä eri alustoilla sekä etäkokousten ja etätapahtumien järjestämisestä.

Toisaalta nuoriso- ja järjestötyötä ei voi tehdä kokonaan etänä. ”Työni on kohtaamista, onneksi se onnistui osittain edes etänä”, kirjoitti yksi vastaajista.

Lue myös: Gallup: Etäyhteydet yllättivät toimivuudellaan nuoriso- ja järjestötyössä

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.