
Tahto oppia uutta ja kehittyä ajoi Radio NRJ:n juontajan Tuija Pehkosen hyppäämään tyhjän päälle vuonna 2015.
– Se kannatti! Saan nyt enemmän tehdä erilaisia asioita ja panostaa sisältöihin.
Tänään Pehkonen tunnetaankin tv:stä, somesta ja podcasteista.
Omien tuotantojen käsikirjoittamisesta on tullut kunnianhimoiselle puhetyöläiselle erityisen tärkeää. Tuorein esimerkki on Yle Areenan marraskuussa alkanut Kiltin tytön tottelemattomuuskoulu -podcast.
Miksi kiltteys?
– Sehän on aikamme demoni, jossa on paljon hyvääkin. Liiasta kiltteydestä vain pitäisi päästä eroon, etenkin meidän naisten.
– Jospa siten saisimme Suomesta entistä tasa-arvoisemman. Vielä on parannettavaa.
Mitä eväitä Iisalmi antoi?
– Onnellinen ja turvallinen lapsuus siellä loi arvopohjan, joka kantaa kaikessa. Iisalmi on tärkeä paikka.
– Olen yhä se maalaistyttö, joka kaipaa luontoa.

Umpisavolainen ilopilleri?
– Savolaisuus on aina osa minua. Ja positiivisuus vahva puoleni, mutta on minussa paljon muutakin. Pyrin kertomaan somessa myös hetkistä, kun kaikki ei ole reilassa.
– Nykytapa on lokeroida ja vertailla. En usko sen tekevän hyvää meille. Jos seuraat somessa 600 ihmistä, jää se väistämättä vaikuttamaan päähäsi.
– Tarvitseeko koko ajan olla mukana kaikessa?
Mediapersoona?
– Mieluummin media-alan yrittäjä.
Miksi ryhdyit yrittäjäksi?
– Tämä ala ajaa vahvasti siihen. Minulla oli toiminimi jo NRJ:n aikana. Sieltä lähdettyäni täysyrittäjyys oli luonteva valinta.
– Yrittäjän ei ole pakko valita yhtä polkua. Arvostan vapautta ja monipuolisuutta. Ikinä ei tiedä, mitä on edessä.
– Toisaalta on vaikeaa sietää epävarmuutta. Stressaavuuteen taipuvaisena ja turvallisuushakuisena alan herkästi käydä kierroksilla, nukun huonommin… Omien rajojen tunnistaminen onkin entistä tärkeämpää.

Mitä olivat puheviestinnän opiskelijan ammattihaaveet?
– Tavoitteeni silloin oli kunnon työ, ehkä viestintäjohtaja, henkilöstöhallinnon ammattilainen. Sivuaineina opiskelin johtamista ja kasvatustiedettä sekä markkinointia kauppakorkeassa.
– Sitten pääsin töihin lahtelaiseen Radio Voimaan ja rakastuin radioon. Muut suunnitelmat saivat väistyä.
– Minussa elää yhä pieni Ehkä vielä radioon -haave.
Millainen on hyvä työpäiväsi?
– Kun olen kotiin palatessani täynnä intoa, vaikka olisin tehnyt hurjasti erilaisia töitä.
– Tehdessäni Kiltin tytön tottelemattomuuskoulua sellaisia päiviä oli paljon.
Entä tahmea työpäivä?
– Jos haastateltava tekee oharin tai palaveri peruuntuu viime tipassa. Korona näyttäisi madaltaneen ihmisten kynnystä perua asioita.
– Kun yrittäjänä valmistelen puoli vuotta ohjelmaa, joka ei toteudukaan, on se minulle palkatonta työtä.

Miten huolehdit hyvinvoinnistasi?
– Yritän tehdä sääntöjä itselleni ja ajankäytölleni: Pidä pari vapaapäivää viikossa. Älä jatka työpäivää lapsen nukahdettua ilta 11:een. Anna enemmän aikaa perheelle ja ystäville. Priorisoi unta. Ainahan nuo eivät onnistu.
– Pidän myös kiinni tiistain pilates-tunnistani.
Suhteesi jouluun?
– Olen oikea hörhö. Alan fiilistellä joulua jo heinäkuussa. Kaikki lahjatkin on ostettu lokakuun alkuun mennessä.