Ammatit
19.12.2019

Sysmän ja Ypäjän lomitusyksiköt yhdistyvät – ilman yhteistä rajaa

Sysmän ja Ypäjän maatalouslomituksen paikallisyksiköt tekevät historiaa, kun Sysmän kunta ottaa hoidettavakseen uuden alueen, jolla ei ole yhteistä rajaa aikaisemma alueen kanssa.

Teksti: markku pulkkinen

Sysmän paikallisyksikön lomituspalvelujohtaja Taina Blomqvist tunnustaa, että kaikki kävi aika nopeasti.

– Maatalousyrittäjien eläkelaitos tiedusteli Sysmän kunnalta lokakuussa, olisiko kunta kiinnostunut ottamaan vastuun Ypäjän yksikön alueesta. Kunnanhallitus käsitteli asian nopeasti ja vastasi tiedusteluun myönteisesti. Sen jälkeen yhdistymisen valmisteluja onkin viety vauhdilla eteenpäin, Blomqvist kertoo.

Sysmän kunnan päätöksen perusteena oli, että Sysmä maaseutukuntana arvostaa maaseudulla tapahtuvaa toimintaa ja katsoo tärkeäksi tukea maaseutualueille merkittävää lomituspalvelua. Kunta on linjannut jo aikaisemmin, että se on kiinnostunut keskustelemaan lomitusalueen laajentamisesta jatkossakin.

Sysmän kunnan hallinnoima paikallisyksikkö on 12 kuntaa käsittävänä entuudestaankin melko suuri. Yksikössä työskentelee 64 kuukausipalkkaista lomittajaa. Vuosilomaan oikeutettuja kotieläinyrittäjiä on 428, ja yksikössä tehdään noin 19 000 lomituspäivää vuodessa.

Ypäjän paikallisyksikön kuusi Lounais-Hämeen kuntaa kattava alue on noin kolmanneksen Sysmän yksikköä pienempi. Ypäjällä on 40 kuukausipalkkaista lomittajaa, ja lomaan oikeutettuja yrittäjiä on 300. Yksikössä on tehty reilut 11 000 lomituspäivää vuodessa.

Yhdistetyn yksikön budjetti ensi vuodelle on 6,1 miljoonaa euroa. Se on iso verrattuna Sysmän kunnan koko budjettiin, joka on tänä vuonna noin 33 miljoonaa euroa.

Yhteisen maantieteellisen rajan puuttumista Taina Blomqvist ei näe ongelmana.

– Lomittajien liikuttelu rajan yli ei ole nyt tietenkään mahdollista. Hallinnollista työtä pystytään kuitenkin tekemään sijainnista riippumatta missä tahansa, koska etätyömahdollisuudet ovat hyvät.

– Lounais-Hämeessä jatketaan samalla työntekijäjoukolla kuin nytkin. Toimipisteemme siirtyy kuitenkin pois Ypäjän kunnantalolta. Ajatuksena on vuokrata hallinnolle toimitila Forssasta. Asiakkaita ja lomittajia tavataan sopimuksen mukaan, kuten Sysmässäkin on tehty, Blomqvist kuvailee.

Tiedotukseen panostettava

Ypäjän yksikön maatalouslomittajia edustava luottamusmies Tarja Lecklin yllättyi yhdistymisen nopeasta aikataulusta.

– Ei tässä vielä tiedä itsekään, mitä ajatella ensi vuodesta. Ypäjän kunnan päätös lopettaa lomituspalvelut tuli todella yllättäen ja vähän pommina meille lomittajille, Lecklin huokaa.

– Sysmän yksikön edustajat ovat kuitenkin luvanneet, että kaikki jatkuu entisellään, vain palkanmaksaja vaihtuu. Tämä on tietysti hyvä asia. Hyvä on myös, että täällä päässä säilyvät omat hallintohenkilöt.

Lecklin toivoo, että ensi vuonna päästäisiin eroon lomittajien pitkistä työputkista.

– Monilla lomittajilla on liian harvoin vapaapäiviä. Jos lomituspäivät ovat 5–6 tunnin mittaisia, ei työvuorojaksolle mahdu montaakaan vapaapäivää. Tähän asiaan uuden työnantajan pitäisi kiinnittää huomiota, Lecklin painottaa.

Maatalousyrittäjille yksiköiden yhdistämisestä on tiedotettu yt-neuvottelujen kuluessa.

– Yrittäjät ovat lähinnä kyselleet, keihin he ovat jatkossa yhteydessä. Yhdistymisestä pitäisi tiedottaa pikaisesti myös yrittäjille, jottei heillä ole epävarmuutta ensi vuoden lomituksista, Lecklin näkee.

Blomqvist asettaa tavoitteeksi, että asiakkaat eivät edes huomaa muutosta, koska palvelut pelaavat paikallisesti, kuten aikaisemminkin.

– Sysmässä on käytössä uutiskirjeet sekä asiakkaille että lomittajille. Osoitteistoon lisätään Ypäjän yksikön asiakkaat ja lomittajat vuoden alussa. Asiakkaiden edustajia tulee alkuvaiheessa yhteistoimintaryhmään reilusti, jotta vuoropuhelua voidaan käydä muutosvaiheessa riittävästi.

Sysmä-Ypäjä

Sysmän paikallisyksikkö
64 kk-palkkaista lomittajaa
19 026 lomituspäivää
428 yrittäjää

Ypäjän paikallisyksikkö
40 kk-palkkaista lomittajaa
11 618 lomituspäivää
300 yrittäjää

Sysmä-Ypäjä 1.1.2020
104 kk-palkkaista lomittajaa
30 644 lomituspäivää
728 maatalousyrittäjää

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.