Näkökulmat
04.11.2021

Tulevaisuuden aluevaalit lähestyvät!

Meillä Jytyssä niin kuin muissakin ammattiyhdistyksissä mietitään jäsentilastojen pieneneviä lukuja. Valitettavasti jäsenmäärät laskevat, ja jäsenten keski-ikä nousee.

Pähkäilemme omissa yhdistyksissämme, mistä saisimme uusia jäseniä? Useissa yhdistyksissä on jo nimetty nuorisovastaava, joka toimii yhteyshenkilönä alle 36-vuotiaisiin jäseniin ja inspiroi heille suunnattua toimintaa. Jytyssä on toteutettu nuorille suunnattuja hienoja uusia webinaareja, esimerkiksi Miten tehdään CV? ja Työnhakuprosessin ABC. Nämä ovat juuri niitä asioita, joissa ammattiliitto voi olla apuna.

Useille nuorille ammattiliittojen toiminta on edelleen tuntematonta. Meidän tulisi tuoda tutuiksi aivan perusasioita. Miksi kannattaa kuulua ammattiliittoon? Mitä hyötyä siitä on? Mitä ammattiliitot tekevät? Ketkä neuvottelevat mm. tasa-arvon saavuttamisen puolesta ja palkankorotuksista?

Parhaiten varmasti tavoitamme nuoret somen kautta. Ollaan siis kaikki aktiivisia somettajia. Kaapataan yhdistyksemme somekanavat ja tuodaan toimintaamme entistä tutummaksi ja lähemmäksi nuoria. Työpaikkakäynteihin ja oppilaitoskäynteihin meidän tulee panostaa tulevaisuudessakin.

Aluevaalit tulevat vaikuttamaan meidän sote- ja pelastuspalveluihimme sekä peruskuntien tulevaisuuteen.

Isona asiana tulevana vuonna ovat hyvinvointialueet. Aluevaalien ehdokasasettelu käy kuumimmillaan, ja puolueet ovat julkaisseet vaaliohjelmansa. Ehdokasasettelu päättyy 14.12.2021 eli vielä on hyvin aikaa, jos mietit ehdokkuuttasi.

Sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat muotoutumaan hyvinvointialueilla ensi vuoden aikana, ja se työ tarvitsee aktiivisia vaikuttajia. Missä terveysasemat sijaitsevat? Mitä palveluja tuotetaan, tuleeko uusia palvelumuotoja? Miten varaudutaan väestön ikääntymiseen? Mistä saadaan riittävä ja ammattitaitoinen henkilökunta? Hyvinvointialueiden myötä tulee taata riittävät resurssit niin työntekijöiden kuin palveluiden piirissä.

Vaalit tulevat vaikuttamaan meidän sote- ja pelastuspalveluihimme sekä peruskuntien tulevaisuuteen. Me kaikki olemme näiden palveluiden piirissä. Nämä ovat varmasti olleet tärkeitä asioita, joiden perusteella olemme äänestäneet perinteisissä kuntavaaleissakin. Äänestämmehän siis aluevaaleissakin!

Jytyn valtuuston puheenjohtajana tärkeä tehtävä on 25.–26.11. valtuuston syyskokouksen vetäminen. Tapaamme vihdoin valtuutettujen kanssa livenä Oulussa, ja listalla on Jytyn toiminnan kannalta isoja asioita. Päätämme mm. Jytyn jäsenmaksuista, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2022.

Toivotan Teille mukavaa pikkujoulujen aikaa. Voimia ja jaksamista omaan työhönne!

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.