Muutama viikko sitten pidetyillä Jytyn puheenjohtajapäivillä sain ajatuksen, että kirjoitan teille vapaaehtoistyöstä. Puheenjohtajapäivillä oli luennoimassa Jaakko Sahimaa, joka puhui työelämän ja vapaaehtoistyön merkityksellisyydestä. Sahimaa sai minutkin miettimään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Miksi olen jytyläinen? Miksi olen aktiivinen yhdistystoimija? Mitä annettavaa minulla on? Mitä minä puolestaan saan?
Vapaaehtoistyö vaatii mielestäni tiettyä paloa yhteisten asioiden hoitamiseen. Meillä jokaisella on erilaisia syitä, miksi haluamme olla mukana kehittämässä Jytyn toimintaa. Toiset ovat oppineet jo lapsuudessaan vanhempiensa kautta, että asioihin voi vaikuttaa, kun on itse mukana toiminnassa. Mukana oleminen ei saa tuntua pakkopullalta eikä se saa kuormittaa liikaa. Toiminnan täytyy olla hauskaa, mielenkiintoista, antoisaa ja kestää juuri niin kauan kuin jokainen sitä itse haluaa.
Toisten auttaminen, itsensä kehittäminen, uuden oppiminen ja yhdessä tekeminen ovat syitä, miksi minäkin olen Jyty-aktiivi. Jyty-toiminnassa mukana olleena olen saanut kokea paljon erilaisia asioita. Olen saanut oppia mm. järjestötoiminnasta, edunvalvonnasta, kokoustekniikasta ja tiimityöskentelymalleista. Jytyn järjestämillä kursseilla, koulutuksissa ja tapahtumissa olen saanut tutustua moniin uusiin, ihaniin, hauskoihin ja osaaviin jytyläisiin ympäri Suomea.
Olen saanut oppia mm. järjestötoiminnasta, edunvalvonnasta, kokoustekniikasta ja tiimityöskentelymalleista.
Yhdistyksiemme tavoitteena on tukea jäsenistöä ja hoitaa heidän edunvalvontaansa. Auttaa ja antaa neuvoja, silloin kun he niitä tarvitsevat. Vapaa-aikatoiminnalla pyrimme tarjoamaan monipuolista toimintaa urheilusta kulttuuriin parantaaksemme ja ylläpitääksemme jäsenistön jaksamista ja hyvinvointia.
Kaikissa yhdistyksissä ei ole ollut helppoa aina löytää uusia henkilöitä tehtävien hoitamiseen. Syitä voi olla monia. Toisilla ei ole aikaa, toiset eivät halua sitoutua. Toisille riittää olla ns. rivijäsen, toiset pelkäävät “eläkevirkaa”. Yhdistyksen on hyvä myös muistaa, että annetaan tilaa uusille toimijoille ja ideoille.
Sekä uudet että vanhat toimijat tarvitsevat yhdistyksiltä kannustusta, tukea ja miksipä ei pientä palkkiotakin tehdystä työstä. Meidän jokaisen työpaikalta löytyy työntekijöitä, jotka eivät vielä ole ammattiyhdistyksen jäseniä. Uusia jytyläisiä tulee, kunhan me vain kohtaamme heidät ja saamme suositeltua heille juuri meidän liittoa.
Miksi me kuulumme juuri Ammattiliitto Jytyyn? Tähän kysymykseen meidän jokaisen kannattaa miettiä vastaus omalta osaltamme. Kuten Jytyn slogankin kuuluu: sillä sinun työsi on tärkeä. Menestystä Jytyn suositteluun ja uusien aktiivien löytämiseen!
Keväisin terveisin!
P.S. Jytyn jäsensuosittelukampanja on käynnissä koko vuoden 2023. Tehoviikkojen aikana 1.3.–30.4.2023 lahjakortin saa jo yhdestä uudesta jäsenestä. Lisätietoja suosittelukampanjasta ja jäsensuosittelun tehoviikoista Jytyn nettisivuilla.