Suomessa astui elokuun alussa voimaan perhevapaauudistus, jolla pyritään perhevapaiden tasa-arvoisempaan jakautumiseen vanhempien välillä sekä erilaisten perhemuotojen yhdenvertaiseen kohteluun. Vaikka Suomea pidetään jo varsin tasa-arvoisena maana, jakautuvat perhevapaat meillä edelleen erittäin epätasaisesti: äitien osuus perhevapaista on noin 90 %. Tällä on puolestaan vaikutusta työelämän tasa-arvoon (tai pikemminkin epätasa-arvoon): naisten kokema raskaus- ja perhevapaasyrjintä on valitettavan yleistä, ja pitkien perhevapaiden on nähty vaikuttavan myös naisten palkka- ja urakehitykseen.
Uuden perhevapaajärjestelmän mukaan äideillä on oikeus 40 päivän pituiseen raskausrahakauteen. Lisäksi molemmilla vanhemmilla (sikäli kun perheessä on kaksi vanhempaa) on kummallakin oikeus 7 kuukauden mittaiseen vanhempainvapaaseen. Tästä vain osan voi siirtää toiselle vanhemmalle. Näillä ”korvamerkityillä” vapailla pyritään siihen, että isien perhevapaaosuus kasvaisi – muiden Pohjoismaiden kokemukset osoittavat, että nimenomaan isille kiintiöidyt vapaat vaikuttavat siihen, että he myös pitävät vapaita.
Lainsäädäntömuutokset eivät kuitenkaan yksistään korjaa epätasa-arvoista perhevapaiden jakautumista. Perhevapaiden palkallisuus perustuu työehtosopimuksiin, joten niiden olisi tuettava tasa-arvoisia perhevapaita. Aiemmin äitien palkallinen perhevapaa on ollut huomattavasti palkallista isyysvapaata pidempi, mutta enää se ei käy päinsä: koska uusi vanhempainvapaa on tarkoitukseltaan sama riippumatta siitä, kuka sitä käyttää, on palkallisen ajan oltava isillä yhtä pitkä kuin äideilläkin.
Näyttääkö johto esimerkkiä jäämällä itse perhevapaille?
Jytylle on ollut tärkeää, että viimeistään tällä neuvottelukierroksella saadaan työehtosopimuksiin tasa-arvoiset määräykset perhevapaiden palkallisuudesta. Tässä on myös onnistuttu: kaikissa hyväksymissämme sopimuksissa vanhempainvapailta maksetaan palkkaa 32 arkipäivältä riippumatta siitä, pitääkö vapaata äiti vai isä. Lisäksi äideille maksetaan palkkaa raskausrahakauden 40 arkipäivältä.
Valitettavasti näin ei ole menetelty koko työmarkkinoilla. Perhevapaiden tasa-arvoisen jakautumisen kannalta miesvaltaiset alat ovat avainasemassa, mutta niillä sopiminen on tältä osin jäänyt vielä puolitiehen. Liekö kyse rahasta vai asenteista – ehkä molemmista, alasta riippuen.
Kun lainsäädäntö ja tes-määräykset on saatu kohdilleen, voi katseen suunnata työpaikoille. Viime kädessä työpaikoilla ratkaistaan se, kasvaako isien perhevapaaosuus. Millainen on työpaikan asenneilmapiiri – suhtaudutaanko perhevapaisiin ”äitien juttuna” vai kannustetaanko isiä pitämään perhevapaita? Palkataanko vanhempainvapaalle jäävälle isälle sijainen vai oletetaanko, että hän tekee työtä myös vapaan aikana? Näyttääkö johto esimerkkiä jäämällä itse perhevapaille?
Liian usein kuulee, että työnantajat syyllistävät isiä, jotka haluavat jäädä perhevapaille ja viettää aikaa lastensa kanssa. Onneksi on päinvastaisiakin esimerkkejä: monella työpaikalla on ymmärretty, että perheystävällinen työpaikka on työnantajalle kilpailuvaltti – se lisää työhyvinvointia ja sitoutumista työnantajaan.
Perheystävällisestä työelämästä hyötyvät niin lapset, perheet kuin koko yhteiskuntakin!
