Näkökulmat
19.12.2019

Maailma muuttuu – mekin muutumme

Kunta-alan vanhin ammattiliitto Jyty täytti viime vuonna kunnioitettavat 100 vuotta. Nyt on Jyty-lehden vuoro juhlistaa 70-vuotistaivalta.

Vuonna 1949 Kunnallisvirkamiesliitto KVL:n säännöllisesti ilmestyvää ”äänenkannattajaa” ryhdyttiin julkaisemaan nimellä Kunnallisvirkamies. Liiton hallinnon päätökseen lehden julkaisusta kirjattiin, että ”aluksi vaatimattomassa muodossa”.

Lehti on taivaltanut liiton jäsenistön rinnalla vuosikymmeniä. Ensin Kunnallisvirkamies-nimellä vuoteen 1988, jolloin nimeksi tuli Kunnan Ammattilaiset, ja liiton nimen vaihtuessa vuonna 2005 lehti sai nimekseen Jyty-lehti.

Jokaisella lehden tekemisen vuosikymmenellä on ollut liiton edunvalvonnan tavoin omat haasteensa. Lehden toimittamisessa haasteiden kärjessä pyrkimyksenä on olla mahdollisimman hyvin ajan hermolla. Median murros on yksi merkittävimmistä syistä hereillä olon vaatimuksiin kaikessa viestinnässä. Monikanavaisuus on tätä päivää paitsi viestinnässä ylipäänsä, myös Jytyn tyyppisissä aikakauslehdissä puhumattakaan päivittäin ilmestyvistä sanomalehdistä.

Ilmestyminen printtiversiona on Jyty-lehdelle edelleen tärkeää. Sitä jäsenet toivovat. Se on myös kilpailuvaltti. Mutta sisältöä on tarjottava digitaalisena jatkuvasti yhä enemmän. Sisältöä on pystyttävä siirtämään erilaisiin sähköisiin kanaviin yhä nopeammin, mutta myös yhä suunnitelmallisemmin. Niin, että myös tulevat sukupolvet voivat halutessaan palata julkaisujen historiaan. Ja ehkä jopa juhlistaa merkkipaaluja tulevaisuudessa.

Lähtiessämme keväällä pienen kolmen hengen viestintäosastomme voimin yhteistyökumppanimme Aste Helsingin kanssa suunnittelemaan lehden printtiversion rinnalle verkkoportaaliversiota, kuulostelimme kyselyn avulla myös jäsenistön näkemyksiä.

Pyysimme jytyläisiä antamaan nykyiselle Jyty-lehdelle arvosanan arvoasteikolla 1–5. Vastauksia saimme ilahduttavasti 2 293. Numeron 5 antoi 206 vastaajaa, suurin osa eli 1 125 (49 %) numeron 4 ja 796 numeron 3. Kakkosen antoi 128 ja vain 38 vastaajaa ykkösen.

Kyselyllä selvitimme myös, kuinka moni Jyty-lehden printtiversion lukija voisi olla potentiaalinen verkkolehden käyttäjä. Ylivoimainen enemmistö eli 54 % sanoi lukevansa mieluiten printtiversiota, 17 % lehden verkkojulkaisua ja 29 % molempia.

Nyt olemme siinä pisteessä, että lehden verkkoportaali julkaistaan helmikuussa.

Liiton eri aikakausien lehtien ulkoasussa ja sisällöissä on tapahtunut 70 vuoden aikana melkoinen muutos, mutta perustehtävä on ja pysyy: lehden täytyy palvella jytyläisiä lukijoita, mutta myös liiton edunvalvontatyön tuloksellisuuteen vaikuttavia yhteistyötahoja. Siksi haluamme mm. herättää keskustelua, nostaa ajankohtaisia asioita esille vaikkapa poliittisten päättäjien haastatteluin, taustoittaa tulevia päätöksiä ja tarjota aineksia lukijoiden ajattelun tueksi. Mutta haluamme lisäksi tarjota kiinnostavan lukupaketin myös mainostajille. Kuulemme lukijoita, mutta pyrimme siis myös siihen, että meitä kuunnellaan.

Lehden tasavuosien, 70-vuotisjuhlanumeron sekä tulevan joulun sanoman voisi kiteyttää näyttelijä Audrey Hepburnin aforismiin: ”Kun sinulle tulee ikää, huomaat, että sinulla on kaksi kättä – toinen, auttaaksesi itseäsi, toinen, auttaaksesi muita.Rauhallista joulua!

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.