Juuri, kun lähes pakollinen koronasta johtuva etätyöskentely saatiin päätökseen, päästiin lomalle vetämään henkeä ja oltiin palaamassa lähitöihin, siirryttäneen takaisin etätyön pariin. Koronauutisia tulee tuutin täydeltä Suomesta ja maailmalta, eikä kaikkea jaksa enää ottaa vastaan. Liekö se syynä myös siihen, että varovaisuus on unohtunut ja tauti puhjennut toiseen aaltoon. Turvaväliä enää harva muistaa, käsien desinfiointi tuppaa sekin monilta unohtumaan, suusuojia näkee harvemmin kuin kesäkuussa eikä muuta tarvita: korona on täällä taas ja lähityö haave vain.
Lähityö on uusi sana, jonka opin keväällä. Tuntuu kummalliselta korostaa sanalla ”lähi” jotain, mikä vielä muutama kuukausi sitten oli normaali ja harvinaisemmasta etätyöstä on tullut normaali. Molemmat ovat vain työtä.
Vaikka olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka pystyy työskentelemään myös etänä enkä myöskään ole ulkomaille kesäisin halunnut, olen löytänyt itsestäni yllättäviä toisiakin piirteitä. Etätyö on mukavaa silloin tällöin, päivä tai kaksi viikossa ja ennen kaikkea silloin, kun voi itse siihen vaikuttaa, mutta ei joka päivä. Ulkomaille on kummasti tehnyt mieli lähteä, koska koko ajan korostetaan, ettei matkustelua suositella. Toisin kuin luulin, olen kaivannut lähityötä, lähikokouksia, lähitapaamisia ja työkavereita. On mukava jutella niitä näitä kahvikupposen äärellä. On mukava nähdä muita kasvotusten ja vaihtaa ajatuksia työstä, koronasta ja elämästä. Haluan kuulua omaan työyhteisööni.
Pitäisikö työtä kehittää niin, että etätöitä voisi tehdä aina, kun se on työnteon kannalta mahdollista ja kun työpaikan yhteisistä pelisäännöistä sovitaan?
Etätyö on raskasta, eikä se sovi kaikille. Jos päivästä toiseen tekee töitä yksin kotona, on vaarana uupumus ja erakoituminen. Työ- ja vapaa-aika saattavat hämärtyä ja sähköposteja tai viestejä hoidetaan pitkin päivää, yölläkin. Jos lähellä ei ole muita ihmisiä, sosiaalisia suhteita, saattaa uhkana olla myös lievä syrjäytyminen ulkopuolisesta maailmasta.
Suomalaisten on uutisoitu nyt innolla remontoineen koteja, ostaneen mökkejä, hoitaneen puutarhaa. Nämä ovat varmasti auttaneet jaksamaan etätyötä, ja päivään on ehkä vapautunut lisää vapaa-aikaa työmatkoista.
YK:n onnellisuusraportin mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa. Onnellisuutta tuovat läheisten ihmisten seura, luonto, kesämökki, oma puutarha tai ihan tavalliset pienet asiat. Kun etätöissä aikaa jää enemmän juuri näihin suomalaisille tärkeisiin asioihin, voisiko sittenkin olla niin, että etätyö tuo meille enemmän onnellisuutta kuin lähityö? Pitäisikö työtä kehittää niin, että etätöitä voisi tehdä aina, kun se on työnteon kannalta mahdollista ja kun työpaikan yhteisistä pelisäännöistä sovitaan?
