Näkökulmat
03.10.2019

Lukuvuoden agenda: Neuvottelut ja Jyty-vaalit

Syksy tuo aina järjestystä elämääni. Kesän laiskottelu on mennyttä; on aika keskittyä talven ja kevään toimintoihin. Koulussa saatiin lukujärjestys, joka rytmitti selkeästi opintoja aikatauluttaen päivät. Järjestöissä lukujärjestystä vastaa toimintasuunnitelma ja vuosikello. ”Lukuvuosi” koulujen tapaan on syksystä kevääseen. Minun ”lukujärjestyksessäni” painottuvat sopimusneuvottelut ja Jytyn hallinnon vaalit.

Jytyn sopimukset ovat pääsääntöisesti katkolla 31.3.2020. Neuvotteluihin valmistautuminen on aloitettu, mutta tositoimet alkavat vasta ensi vuoden puolella. Kuntapöydässä on käytössä jatkuvan neuvottelun menettely, eli pääsopijajärjestöt ja Kuntatyönantaja kokoontuvat muutaman kerran vuodessa keskustelemaan ja päättämään ajankohtaisista asioista. Sopimusneuvotteluissa keskitytään sitten vain KVTES-asioihin ja palkkaratkaisuun.

Olen hämmentyneenä seurannut eri medioissa jo nyt käytävää kiistelyä mm. kuntapuolen palkankorotuksista. Sopimusneuvotteluja ei käydä somessa tai julkisuudessa vaan ihan oikean pöydän ääressä, jossa kaikki osapuolet ovat paikalla. Jokainen kunnan työntekijä on palkkansa ja palkankorotuksensa ansainnut ja niistä neuvotellaan yhdessä. Ne eivät kuulu vain jollekin yksittäiselle ryhmälle.

Maaliskuussa teimme sopimustavoitekyselyn yhdistystemme puheenjohtajille, ja sen pohjalta liittovaltuusto vahvisti keväällä sopimustavoitteemme. Vientialojen sopimusneuvottelujen edistyessä teemme yhdistyksille vielä tarkennetun tavoitekyselyn, joka hyväksytään liittovaltuuston syyskokouksessa. Sovitamme tavoitteita yhteen niin pääsopijakumppanimme JHL:n kuin myös muiden pääsopijajärjestöjen kanssa. Vaistoni sanoo, että neuvottelut eivät ole helpot eikä meillä ole uutta sopimusta vielä 31.3.2020, mutta kyllä se jollakin aikataululla taas syntyy.

Toinen ensi vuoden puolelle ajoittuva iso asia on liiton hallinnon vaalit. Ensi syksynä jytyläiset äänestävät Jyty-vaaleissa ja valitsevat liitolle uuden valtuuston, joka valitsee liiton hallituksen ja liiton puheenjohtajan. Vaaleihin valmistautuminen alkaa keväällä, ja kerromme käytännön asioista Jyty-lehdessä ja nettisivuillamme. Tarvitsemme uusia henkilöitä mukaan liiton hallintoelimiin, ja kannustan Sinua harkitsemaan vaaleissa ehdolle asettumista. Olisiko juuri Sinulla sitä osaamista, näkemystä ja sitoutumista, jota tarvitaan Jytyn eteenpäin viemiseen?

Tämän syksyn kohdalla lukujärjestyksessäni lukee valmistautuminen tulevan talven kylmyyteen. Viime syksynä kutomani villasukat ovat puhkikuluneet ja on aika kaivaa esiin puikot ja kerä kaunista lankaa ja kutoa uudet sukat.

Mukavaa syksyä!

 

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.