Näkökulmat
26.03.2020

Hei nuori, sinustako uusi vaikuttaja?

Työolosuhteiden aiheuttamat psyykkiset oireet ovat lisääntyneet huomattavasti vuosina 2013–2018, kertoo Tilastokeskuksen tutkija Hanna Sutela uutiskirje MustReadin haastattelussa. Varsinkin kuntasektorilla kiire, riittämättömät resurssit ja huonosti toteutettu digitalisaatio aiheuttavat stressiä työntekijöille.

Digitalisaation koetaan lisänneen työn kuormittavuutta ja vähentäneen työn tehokkuutta, mutta myös vieneen aikaa oman alan ydintyöltä, kun aika menee erilaisten sovellusten käyttämiseen. Tästä on seurannut mielenterveysongelmien nousu nuorilla naisilla yleisimmäksi sairauspoissaolojen syyksi. Tämä selviää Kelan ja Kevan tilastoista. Omissa jäsentilastoissamme näkyy, että toimistotyötä tekevät naiset haluavat nyt eläkkeelle heti kun mahdollista, kun aiemmin pyrittiin jatkamaan työuraa mahdollisimman pitkään.

Jos voimat työelämässä uhkaavat loppua onko siis ihme, ettei toiminta ammattiliitossa jaksa kiinnostaa. Ei ole voimia ylimääräiseen. Silti toivon useampien nuorten tulevan mukaan niin paikallisyhdistysten kuin myös liiton päätöksentekoon. Jos haluat muutoksia ammattiliiton toimintaan tai työelämään, niin ainoa keino on olla itse mukana vaikuttamassa.

Ei valtaa anneta. Se otetaan.

Syksyllä on Jytyvaalit, joissa valitaan edustajat liittovaltuustoomme. Vaalien aikataulusta ja ehdokkaaksi asettautumisesta tarkempaa tietoa lehdestä ja nettisivuilta. Uusi valtuusto järjestäytyy marraskuussa ja muun muassa valitsee liittohallituksen ja liiton puheenjohtajan.

Toivon nuoria mukaan toimintaan, että osaisimme heidän tietämyksensä ja kokemustensa avulla entistä paremmin huomioida edunvalvonta- ja vaikuttamistyössämme nykypäivän työelämän erilaiset tilanteet ja kuormituksen. Paikallisyhdistyksen toimintaan pääsee liittymällä jäseneksi. Jos haluaa vaikuttaa oman yhdistyksen toiminnassa rivijäsentä enemmän, kannattaa mennä mukaan hallitukseen. Yhdistyksen syyskokouksessa yleensä valitaan hallitus seuraavaksi kaudeksi. Sinne vain rohkeasti paikalle ja pari kaveria mukaan. Kun joku teistä haluaa hallitukseen, ehdottakaa sitä kokouksessa ja toiset ovat valmiina äänestämään ehdokkaan puolesta. Näin toimii demokratia.

Samoin se toimii liiton tasolla. Kun vaalien ehdokkaaksi asettautumisen aika tulee, kannattaa ilmoittaa halukkuudestaan. Avuksi on, jos jo etukäteen on rakennettu oma pieni vaaliorganisaatio, josta löytyy kannattajia ehdokkuudellesi omassa yhdistyksessäsi. Äänestyksen lähestyessä riittävän äänimäärän ja läpimenon varmistamiseksi on hyvä laatia oma tukiverkosto niin oman kuin lähistön yhdistystenkin nuorten kanssa. Ei valtaa anneta. Se otetaan.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.