Suomen teatteriverkoston kevätkausi keskeytyi maaliskuussa koronan vuoksi. Myös runsas ja monimuotoinen kesäteatteritarjonta typistyi radikaalisti samasta syystä.
Syksyn teatterikausi on Suomen Teatterit ry:n mukaan turvallista käynnistää, koska Suomen koronatilanne on moneen muuhun maahan verrattuna rauhallinen. Lisäksi teattereissa otetaan turvallisuuskysymykset huomioon nyt erityisen vakavasti.
Kaikille esittävän taiteen toimijoille julkaistiin kesäkuussa uudet yhteiset turvallisuusohjeet yleisön ja henkilöstön suojelemiseksi.
– Ohjeistukset on tehty, jotta esittävän taiteen henkilöstön on turvallista saapua töihin ja yleisöjen esityksiin myös poikkeusaikana, todetaan Suomen Teatterit ry:n tiedotteessa.
Ohjeistukset on tehty, jotta esittävän taiteen henkilöstön on turvallista saapua töihin ja yleisöjen esityksiin myös poikkeusaikana.
Projektiryhmän puheenjohtajana toimi Arto Valkama, Turun kaupunginteatterin toimitusjohtaja. Muut työryhmän jäsenet olivat teatterien osalta Suomen Teatterit ry:n toiminnanjohtaja Tommi Saarikivi ja KokoTeatterin teatterinjohtaja Anna Veijalainen.
Syksyn teatterinäytännöt eivät tule olemaan tupaten täynnä, koska turvavälit halutaan säilyttää. Lippuja myydään kapasiteettiin nähden rajallinen määrä.
Suomen Teatterit ry:n mukaan olennaista on, että turvallisuusohjeita noudatetaan, eikä teatteriin tulla sairaana töihin eikä yleisöön.
Pohjoiskarjalaista sielunmaisemaa
Kuva: Kaisu Koponen / Sari Kaija
Joensuun kaupunginteatterin syksyn tapaus on Kätkäläisen vanhat päivät – Tarina mustasta koirasta, joka saa ensi-iltansa 12. syyskuuta. Näytelmä perustuu Simo Hämäläisen romaaniin Kätkäläinen ja musta koira, jota ei ole aiemmin dramatisoitu näyttämölle.
– Minua kosketti Hämäläisen lämpimäntarkka tapa kuvata ihmisiä ja yhteiskuntaa, ja tunnistin päähenkilöissä omia sukulaisiani, ohjaaja Pia Peltola kertoo.
Kätkäläinen eli Pietu Aholainen on rakastettu romaanihahmo, jonka pohjoiskarjalainen maailmankuva on naurattanut ja koskettanut lukijoita jo yli neljän vuosikymmenen ajan.
Dekkariklassikko Tampereella
Kuva: Harri Hinkka
Agatha Christien tunnetuimpiin jännitystarinoihin kuuluva Eikä yksikään pelastunut nähdään syksyllä Tampereen Teatterissa Anna-Elina Lyytikäisen ohjaamana. Rooleissa ovat muun muassa ensimmäistä kertaa Tampereella vieraileva Antti Reini ja talon oma tähti Pia Piltz.
Tarinaa on sovitettu sekä televisioon että teatteriin monet kerrat. Kuka on kutsunut kymmenen vierasta karulle saarelle? Vieraat ovat hädin tuskin saapuneet, kun alkaa tapahtua kauheita.
Ohjaaja Lyytikäiselle Eikä yksikään pelastunut on ensimmäinen jännitystarina. Aiemmin Lyytikäinen on kunnostautunut draamojen ja komedioiden ohjaajana.