Hyvinvointi
20.06.2019

Aivotkin tarvitsevat ergonomiaa

Kärsitäänkö teilläkin rauhattomasta työympäristöstä? Aivotyön ergonomiaa kannattaa lähteä kehittämään koko työyhteisön voimin.

Teksti: minna hotokka

Kärsitäänkö teilläkin rauhattomasta työympäristöstä? Aivotyön ergonomiaa kannattaa lähteä kehittämään koko työyhteisön voimin.

Ajatus katkeaa taukohuoneesta kajahtavaan naurunremakkaan. Kynäänsä etsivän kollegan hahmo häilyy silmäkulmassa, ja tietokoneen ruudulle pomppaa taas ilmoitus uudesta viestistä.

Mitä minä olinkaan tekemässä?

Tietotyöläisen aivot joutuvat nykytyöelämässä koville. Aivojen sujuva tiedonkäsittely häiriintyy avokonttorin hälystä, muiden aiheuttamista keskeytyksistä, jatkuvasta tietotulvasta ja pomojen epäselvistä ohjeistuksista.

Turha kuormitus hidastaa työntekoa ja altistaa virheille, mistä kärsii niin työntekijän hyvinvointi kuin työn tuottavuuskin. Onneksi työskentelyolosuhteita on mahdollista muokata aivotyölle suotuisammiksi.

Yhteiset pelisäännöt

Kognitiivista ergonomiaa kannattaa ehdottomasti ryhtyä parantamaan porukalla, sanoo Työterveyslaitoksen tuotepäällikkö Teppo Valtonen.

– Yksittäinen työntekijä voi sujuvoittaa omaa aivotyötään aika rajallisesti. Päähän voi laittaa kuulokkeet, mutta se ei poista hälinää ympäristöstä.

Valtonen kehottaa työpaikkoja luomaan yhteiset pelisäännöt, joissa sovitaan esimerkiksi tilojen käytöstä ja tavoitettavissa olemisesta. Mihin voi pujahtaa läppäri kainalossa, kun ei halua tulla keskeytetyksi? Onko sähköposteihin pakko reagoida heti?

Asiakkaita kannattaa Valtosen mielestä kouluttaa siihen, ettei tiedusteluihin vastata samalla minuutilla. Työyhteisön sisäistä meilitulvaa voi suitsia siirtämällä keskustelut jollekin yhteisöviestintään soveltuvalle alustalle, kuten Slackiin tai Teamsiin.

Kokeilusta toiseen

Vaikka vastuu työn organisoinnista kuuluu ylimmälle johdolle, aivotyön kehittäminen kannattaa Valtosen mukaan aloittaa työyhteisöstä.

– Yhdessä tunnistetaan, mitkä ovat aivotyön sujuvuuden esteet juuri meidän työssämme.

Valtonen muistuttaa, että kehittäminen on jatkuvaa työtä. Jos jokin uusi käytäntö ei toimi, on järkevää kokeilla jotain muuta.

– Kannattaa edetä pienin askelin.

Kunta-alan työyhteisöt voivat saada urakkaansa apuja kunta-alan työelämän kehittämisohjelma Kuntekolta, joka yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa kouluttaa työpaikoille aivotyön sujuvoittamiseen erikoistuneita aivotyöagentteja.

Sujuvampaa aivotyötä

– Sopikaa työyhteisössä, että jokin tila on varattu keskittymistä vaativaan työhön vähintään osan päivästä.

– Usein riittää, että sähköpostit lukee kaksi kertaa päivässä. Jos on pakko päivystää, valitkaa siihen yksi ihminen, jonka ei tarvitse keskittyä muuhun.

– Hillitkää sähköpostitulvaa siirtämällä talon sisäiset keskustelut johonkin pikaviestimeen.

– Kirjalliset ohjeistukset kannat- taa testata ennen käyttöönottoa. Eri asioille on hyvä valita vastuu- henkilö, jolla on käsitys kokonaisuudesta.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.