Ajankohtaista
20.04.2020

Seinäjoki etsii säästökohteita

Seinäjoen kaupunki on ilmoittanut yhteistoimintaneuvotteluista säästääkseen 10 miljoonaa euroa. Säästöt etsitään henkilöstö- ja muista kuluista.

Teksti: Tiina Tenkanen Kuvat: Timo Aalto
Seinäjoen kaupungin jytyläinen pääluottamusmies Päivi Sepponen on työskennellyt 17 vuotta Seinäjoen kaupungin palveluksessa. Hän on toiminut joulukuusta 2018 lähtien pääluottamusmiehenä.

– Yt-neuvottelut eivät automaattisesti tarkoita henkilöstön vähentämistä. Esimerkiksi toimintoja voidaan organisoida uudelleen, Seinäjoen kaupungin jytyläinen pääluottamusmies Päivi Sepponen arvioi.

Hän edustaa Seinäjoen kaupungin liki 300 jytyläistä palkansaajaa. Yt-neuvottelujen vaikutusta jytyläisiin pääluottamusmies ei osaa tässä vaiheessa arvioida.

Seinäjoen kaupunki työllistää kaikkiaan 3 700 työntekijää.

Pääluottamusmiehen mukaan miljoonien eurojen vaje on syntynyt sairaanhoitopiirin kasvaneista menoista sekä vähäisiksi jääneistä verotuloista.

Kaupunki on kuitenkin löytänyt säästökohteita 4,65 miljoonan euron edestä muun muassa hankintoja ja kulutusta järkeistämällä. Vielä tarvitaan 5,35 miljoonan euron säästöt.

– Koronavirus aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia, jotka painavat kaupungin tulosta vielä alemmaksi. Meille on sanottu, että kaupunki turvaa kriisin aikana sosiaali- ja terveyspalvelut, Sepponen kertoo.

Kaupunki pohtii tulojen lisäämistä myymällä esimerkiksi kiinteistöjään ja sijoitusosakkeitaan sekä korottamalla asiakasmaksuja.

Sepponen on työskennellyt 17 vuotta Seinäjoen kaupungin palveluksessa. Hän on toiminut joulukuusta 2018 lähtien pääluottamusmiehenä.

– Seinäjoen kaupungin pitkäaikaisen pääluottamusmiehen ja kovan luokan ammattilaisen Marja Niemen jäätyä eläkkeelle olen kouluttautunut kiivaalla tahdilla luottamustehtävään. Tampereen ja Vaasan aluetoimistoista olen saanut tarvittaessa apua, Sepponen kertoo.

Kolmena työpäivänä viikossa hän hoitaa pääluottamusmiehen tehtävää ja muina työpäivinä työskentelee lastenhoitajana ryhmäperhepäiväkodissa.

Koronaviruksen takia monet kaupungin työntekijät, kuten koulunkäynnin ohjaajat, ovat estyneet tekemästä töitään.

– Jäsenet ovat huolissaan kyselleet, mitä 14 palkallisen päivän jälkeen tapahtuu, kun työnteko on estynyt.

Sepponen neuvoo työntekijää täyttämään ilmoituksen työn estymisestä yhdessä työnantajan kanssa. 14 päivän jälkeen työntekijät siirtyvät TE-toimiston asiakkaiksi, ja työntekijä on oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan.

Seinäjoen kaupunki ei ole toistaiseksi lomauttanut työntekijöitään.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.