Ajankohtaista
20.06.2019

Jyty tukee omaehtoista opiskelua

Jytyn jäsenet voivat päivittää osaamistaan avoimen yliopiston opinnoilla Helsingin aikuisopistossa. Liitto korvaa koulutuksen kustannuksista noin viidenneksen.

Teksti: tiina tenkanen
Jytyn kehitysjohtaja Mika Periaho kannustaa päivittämään omaa osaamista.

 

Helaon koulutuspäällikkö Anne Hirvonen sanoo, että opiskelua ei kannata pelätä.

Opiskelu kannattaa, jos haluaa pitää yllä omaa ammattitaitoaan, suunnata uusille urille tai vain virkistää mieltään. Helsingin aikuisopisto (Helao) yhteistyössä Jytyn kanssa tarjoaa avoimen yliopiston opintoja Jytyn jäsenille, myös työttömille. Jyty korvaa noin 20 prosenttia koulutuskokonaisuudesta jäsenetuna. Opiskelijan maksettavaksi jäävä hinta riippuu opiskelujen laajuudesta.

– Työnantajaltakin kannattaa kysyä tukea opintoihin, Jytyn kehitysjohtaja Mika Periaho ehdottaa.

Koulutuspäällikkö Anne Hirvonen Helaosta kehuu opintotarjonnan sisältävän teorian lisäksi myös käytännönläheisiä opintojaksoja.

– Esimerkiksi Ergonomia ja työhyvinvoinnin perusopinnot sisältää paljon käytännön tietoa esimerkiksi henkilöstön edustajille ja muissa työpaikan luottamustehtävissä toimiville, Hirvonen vinkkaa.

Opintoja työn ohessa

Opinnot on suunniteltu suoritettaviksi työn ohessa, ja niitä voi suorittaa yksittäisinä opintojaksoina tai laajempina kokonaisuuksina. Verkko-opinnot voi suorittaa vaikkapa kotikoneelta. Ohjelmassa on myös monimuoto- sekä lähiopetusta.

Esimiehen kanssa on hyvä keskustella, miten esimerkiksi vapaa-ajalla suoritettava verkko-opiskelu huomioidaan omassa osaamisen kehittämissuunnitelmassa ja miten siihen käytetty aika hyvitetään työajassa.

– On myös mahdollista hakeutua opintovapaalle, Hirvonen muistuttaa.

Osaamista pitää päivittää

Työelämä muuttuu jatkuvasti, ja työntekijöiden osaamista haastetaan sitä mukaa. Jossakin vaiheessa uraansa työntekijä saattaa joutua hakemaan jopa omaa työpaikkaansa. Periaho toivookin jokaisen pohtivan ammatillista vahvuuttaan ja työelämän taitojaan jo hyvissä ajoin.

– Jos on suorittanut 20 vuotta sitten esimerkiksi markkinointikoulutuksen, se pitäisi päivittää ajan tasalle, Periaho toteaa.

Hirvosen mukaan muun muassa johtamiseen liittyvät opinnot ovat olleet suosittuja. Erityisesti kunta-alalla esimiehet nousevat työyhteisöstä, usein ilman esimieskoulutusta.

– He hyötyisivät esimerkiksi Henkilöstön johtaminen tai Muutoksen johtaminen -opintojaksoista, Periaho kertoo.

Apua saa aina

Tarvittaessa Helaosta saa opintoneuvontaa opintojen valintaan ja niiden suorittamiseen. Jytyläisillä on mahdollisuus saada neuvoja oppiaineensa sisällöstä tutorilta, joka on oppimisen ohjaamisen asiantuntija.

Hirvonen kannustaa osallistumaan lähipäiviin ja tutor-tapaamisiin.

– Muiden opiskelijoiden kokemukset voivat avata uusia näköaloja omaan työhön, Hirvonen toteaa.

– Myös verkostoituminen on usein hyödyksi, Periaho mainitsee.

Sekä Hirvonen että Periaho korostavat, ettei opintoihin tarvitse suhtautua kireästi. Opiskelu voi olla myös sosiaalista ja mieltä virkistävää.

Jos ei tiedä, mitkä opinnot olisivat itselleen parhaat, Hirvonen kannustaa kokeilemaan kiinnostavaa aihepiiriä yhden opintojakson verran.

– Opiskelua ei kannata pelätä. Päinvastoin siihen saattaa hurahtaa, kun sen aloittaa, Hirvonen yllyttää.

*Koko opintotarjonta on nähtävillä Jytyn nettisivuilla: www.jytyliitto.fi ➔ Ajankohtaista ➔ Koulutus

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.