Ajankohtaista
24.11.2020

Ammattiliitto Jytyn nimi ja visuaalinen ilme uudistuivat

Jytyn brändiuudistuksessa laitettiin uusiksi liiton nimi ja visuaalinen ilme. Uusi brändi heijastaa 2020-luvun työelämää ja kiteytyy ajatukseen: sillä sinun työsi on tärkeä.

Jyty jatkaa työtä hyvän ja oikeudenmukaisen työelämän puolesta uudella nimellä ja uudella visuaalisella ilmeellä. Liiton uusi nimi on Ammattiliitto Jyty. Edellinen nimi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty oli käytössä vuodesta 2004 lähtien.

– Liiton uusi nimi kuvastaa ytimekkäästi perustehtäväämme. Olemme ammattiliitto ja puolustamme edustamiemme jäsenten etuja kaikissa työelämän kysymyksissä, Ammattiliitto Jytyn järjestöjohtaja Ari Sauros sanoo.

Uusi nimi näkyy liiton logoissa, jotka saivat uuden nimen lisäksi väripäivityksen.

Olennainen osa brändiuudistusta on värimaailma, joka päivitettiin 2020-luvulle. Uudessa ilmeessä korostuvat vihreän sävyt sammal, havu ja minttu, jotka symboloivat kasvua ja elinvoimaisuutta. Greippi puolestaan tuo ilmeeseen ripauksen keltaista, energisyyden ja aktiivisuuden väriä.

Ammattiliitto Jyty viestii työelämästä ja edunvalvonnasta haasteineen ja iloineen myös uusien brändikuvien ja ikonikuvitusten kautta. Lisäksi uudistettiin painetussa ja sähköisessä viestinnässä käytettävät fontit.

– Uusi visuaalinen ilme alkaa näkyä vaiheittain kaikessa Ammattiliitto Jytyn viestinnässä, kuten nettisivuilla, printtilehdessä, verkkolehdessä, sosiaalisessa mediassa ja painotuotteissa, Ammattiliitto Jytyn viestintäjohtaja Kari Hietamäki kertoo.

Brändiuudistus toteutettiin yhteistyössä strategisen ja visuaalisen sisältötoimisto Kubo Creative Agencyn kanssa.

Uusi nimi ja visuaalinen ilme julkistettiin Ammattiliitto Jytyn liittovaltuuston järjestäytymiskokouksen yhteydessä 23.–24.11.2020.

Ammattiliitto Jytyn arvoja ovat jäsenlähtöinen osaava palvelu, yhteistyö, oikeudenmukaisuus ja nykyaikaisuus. Näitä perusarvoja toteutamme niin uudistuneessa brändissämme kuin jokapäiväisessä työssämme paremman työelämän puolesta. Brändimme ydin kiteytyy Ammattiliitto Jytyn uuteen sloganiin: Sillä sinun työsi on tärkeä.

Ammattiliitto Jytyn uudesta visuaalisesta ilmeestä kerrotaan tarkemmin brändiohjeistuksessa, joka on luettavissa liiton nettisivuilla.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.